keskiviikko, 21. marraskuu 2012

Marrasmatalaa





***



Hyvä ystävä
muistetaan aina vaikka
olisi koira.





***


Mustat varikset
verkkaisina vaappuvat
hautausmaalla.


***



Reipas liverrys
liian pirteä tänne
kuolleiden puistoon.


***




Entiseen aikaan
ihmisen piti viedä
hautaan virkansa,
totta kai asessori
on se helvetissäkin.


***


Jokainen puu on
koriste, karsittu ja
muotoon leikattu.


***




Taivaalta sataa
kuivia neulasia,
tuulee mereltä.


***




maanantai, 19. marraskuu 2012

Parisiteet ja parisuhteet






‭Lueskellessani Tim Birkheadin teosta Lintujen viisaus törmäsin reviirikäsitteen historiaa käsittelevässä osassa lintujen parisuhteisiin. Julian Huxley huomasi ensimmäisenä, että ainakin silkkiuikut suorittavat monimutkaisia soidintanssejaan myös sen jälkeen kun ne ovat parinsa löytäneet ja vakiintuneet toistensa seuraan. Miksi? Huxleyn vastaus, että soidinmenojen suorittaminen auttaa vahvistamaan parisidosta, oli väistö. Birkheadin mielestä käsite ”parisidos” on vielä tänäkin päivänä yksi lintutieteen isoista tutkimattomista kysymyksistä. Hän kysyi onko kellään uusia ideoita asiasta.

‭Parisuhde on samalla tavalla mysteeri myös ihmisistä puhuttaessa, vaikka lakitekstissä löytyykin määrittelyjä avioliitolle tai rekisteröidylle parisuhteelle. Väitänkin että parisuhteen ylläpito on toissijaista ja yleensä tarpeetonta. Niin lintujen kuin ihmistenkin koiraat kilpailevat elintilasta - reviiristä ja resursseista - ja naaraat valitsevat mahdollisimman menestyvän koiraan, joko vapaan tai sellaisen joka tuon naaraan hyväksyy, saaden samalla käyttöön kaikki tai osan tuon koiraan hallitsemista resursseista.

‭Niin, turha on heittäytyä moralistiksi tai ihanteidensa vangiksi. Linnut ja ihmiset eivät aina ole yksiavioisia. Naaraista osa pariutuu pysyvän oloisesti valitsemansa koiraan kanssa. Elinikäiset parisuhteet ovat kuitenkin harvinaisia, ja osa niistäkin on sellaisia, missä molemmat emot palaavat vuodesta toiseen samalle pesimäpaikalle viettämättä välttämättä muuta aikaa keskenään. Voidaan väittää, että suhde pesäpaikkaan on tärkeämpi kuin puolisoon, erityisesti kun joskus tapaturmaisesti kuolleen puolison tilalle hyväksytään uusi jopa viikon, parin kuluessa. Samaan viittaa sekin, että näennäisen pariuskollisillakin vuodesta toiseen yhdessä elävillä lintupareilla on DNA-testeissä huomattu että jopa kolmasosa "uskollisen" naaraan munista on vieraan koiraan hedelmöittämiä. Tyypillisempää on, että parisuhde muodostuu joka pesintäkautta varten uudestaan, ja puoliso voi olla joko entinen tai uusi, riippuen siitä kumpi paikalle ensin ehtii. Edelleen on naaraita, jotka hyväksyvät kumppanikseen jo pariutuneen koiraan. Näin käy siitäkin huolimatta että koiras ei välttämättä osallistu sitten lainkaan tämän toisen naaraan pesyeen huoltamiseen. Osa lajeista pariutuu vain parittelun ja muninnan ajaksi, haudonnan alussa koiras voi vielä pysytellä lähistöllä, mutta lähtee pian omille teilleen, tyypillisesti sulkimaan poikaporukassa ja kiinnostuu naaraista seuraavan kerran vasta uuden pesimäkauden alussa. Tuttuja ovat myös ne lajit, joille parisuhde muodostuu vain soitimella parittelun ajaksi. Tuolloin naaraat jonottavat yhteissoitimen komeimman esittäjän soidinreviirillä päästäkseen parittelemaan sen kanssa, vaikka vieressä olisi runsaasti muita koiraita. Parittelun jälkeen naaraat hajaantuvat maastoon pesimään ja koiraat jäävät pitämään soidintaan kunnes hormonit taas laimentuvat. Vielä on muutama laji, missä naaraat kilpailevat koiraiden suosiosta komeanvärisin puvuin soidinnellen. Näistä osa on vielä moniavioisia, siis munivat useamman pesyeen, yhden kullekin koiraalle hoidettavaksi, ja tyypillisesti muninnan jälkeen poistuvat maisemista jättäen haudonnan ja poikasten huollon koiraille. Ei tarvitse osoitella tämän enempää huomatakseen että kaikki nuo parisiteen muodot löytyvät myös ihmisiltä.

‭Näyttääkin siltä, että niin kauan kun parilla on yhteinen intressi, se pysyy yhdessä ja tarvittaessa tekee yhteisiä riittejä tai aktiviteetteja ylläpitääkseen molemminpuolista hyväksymisen tai sietämisen ilmapiiriä. Kun yhteinen intressi poistuu, nopeimmilla heti parittelun tapahduttua, hitaimmilla vasta kun yhdessä kasvatettu pesye on opetettu kulkemaan perimätiedon määrittelemälle talvialueelle ja sieltä takaisin pesintämaisemiin, vahvistava toiminta hiipuu ja lakkaa ja parit ajautuvat erilleen. Ne alkavat taas kokea toisensa kilpailijoina eivätkä kumppaneina. Niiden rakkaus resursseihin on aidompaa.






maanantai, 12. marraskuu 2012

Mieli tekee merelle




***


Mitä se paska on mihin Maapallo hautautuu? Täällä aina ollutta.


***





Maapallolla oleva materian määrä on ihmiselon skaalassa vakio. Paskoittumisessa kuten muussakin elämässä on kyse vain voimasuhteiden muutoksesta.

Yhteiskunnallisesti ajatellen ammoiset kuninkaat kokivat feodaaliherrojen määrän kasvun paskoittumisena, joka sitten johti vallan siirtymiseen niille. Aateli taas koki porvariston määrän kasvun paskoittumisena ja kohta nämäkin kaappasivat itselleen vallan.

Samalla tavalla ihminen lajina tuntee jätöstensä määrän kasvun paskoittumisena. Ennen pitkää samaa kuviota seuraten tämä paska on se johtava luonnonvoima ja materiakeskittymä, mihin ihmisen ja kaiken muun täällä on sopeuduttava.




***


Näin on, tuosta paskateoriasta pari laatikkoa ylempänä, sovellettavissa suoraan näihin kierrätysajatuksiinkin.



***


Linkolan luonto on ihmiseltä kielletty.



***




Lehmäkin on kasvissyöjä ja sitäpaitsi pyhänä lähes jumalallinen.


***



Yhden kärsivän huudolle vastaamme, miljoonien kärsivien huudoilta suljemme korvamme.

Yhden kärsivän auttaminen ei uhkaa asemaamme, miljoonien kärsivien auttaminen tekee meistä samanlaisia.



****


Vain ihminen tietää mikä tästä on mennyt ja mikä tästä tulee.


***


Aikaa on vain ihmiselle.


***



Millä täytät elämän jos täytät vain sen ehdot?


***





sunnuntai, 11. marraskuu 2012

Leijonanmielistä





‭Ei ole herkkua leijonankaan elämä ihmisten maailmassa.


‭Ihmisluonnon suojelijat.


‭Pessimisti odotti joutuvansa kellotauluksi, joutui tikkatauluksi.


‭Pessimismikin toimii jos sitä ei ole tosissaan.


‭Ihminen sulkeutuu, kirjeet jäävät avaamatta.


‭Turha kysyä rajoista, muut muistuttavat niistä muistuttamatta.


‭Ääretön on vain äärellisyyden pelkoa.


‭Pelkäämme vieläkin maailman laitaa, että putoamme sen yli. Mihin? Tämä on karsinamme, tuijotamme lehminä veräjää, vain kuvitellen että sellainen on, ja sen takana kaikki parempaa.





lauantai, 10. marraskuu 2012

Hajatellen





***

Ensin tuli tekniikka, sitten tulivat mahdollisuudet.


***



Insinööri keksii meille elämän.



***



Pessimismin logiikkaa:
maailmamme teknistyy, globalisoituu ja kurjistuu.
Kehitysmaat eivät teknisty. Siksi ne globalisoituvat
ja kurjistuvat.


***



Viimeistellyimmänkin liukuhihnatekniikan tuotteet ovat yksilöitä.


***



Tekniikka toteuttaa toiveemme tarjoamalla tilalle jotakin muuta mitä sitten kuvittelemme aina toivoneemme.


***




Meillä on vain sen verran ihmisoikeuksia kuin niitä toteutuu kaikille ihmisille.

Jos eliitti haluaa itselleen ja suosikeilleen enemmän ihmisoikeuksia ilman että niitä voi taata muille maapallon asukkaille, on puhuttava etuoikeuksista.


***





Meillä on aina varaa asein toteutettuun sosiaaliturvaan.


***




Nälkään kuollaan joka päivä,
missin kynsi katkeaa aniharvoin,
ero uutisarvossa on huikea.

Älä kysy miksi toimittaja juo.



***