813434.jpg

Elämä on vieläkin kuin tykinlaukaus. Lähtötilanne määrittelee lakipisteen ja kantomatkan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Jo ensi vuotensa aikana toiset lapset ehtivät huutaa hylättyinä kuukausia toisia kauemmin.

 

Harva kolmikymppinen on ehtinyt muuta elää kuin visioidensa romahduksen ja

ihanteidensa suhteellistamisen.

 

Ennen lapset nähtiin pieninä aikuisina, nyt aikuiset ovat suuria lapsia.

 

Kannanotto: tämä sukupolvi on tottunut ottamaan palansa keskeltä pullaa.

 

Sietämättömillekin vanhuksille voi olla ystävällinen ja kunnioittava. Ehdit kertoa todelliset mielipiteesi heidän kuolemansa jälkeen.

 

Unohtui elämään, siinä hänen pitkän ikänsä salaisuus.

 

Elämän kulku: virhearvioista unohdukseen.

 

Lapset kasvatetaan, lastenlasten annetaan kasvaa.

 

Lapset ja nuoret nukkuvat paljon, uni on heidän tapansa päästä syvälle asiaan.

 

Nuorena maailma oli mustavalkoinen, vanhempana harmaakaihi on tuonut siihen lisää sävyjä.

 

Mies roikkuu köyden päässä, aikaansa sidottu.

 

Ihmisen järkeily siirtyy iän myötä eksaktista logiikasta sumeaan ennen kuin se

kokonaan sumenee.