888694.jpg


Tiedän, että luotit minuun kun annoit undulaattisi hoitooni ennen lähtöäsi. Luulin, että lähdet kaupunkiin kun menit seisakkeelle junaa odottamaan. Tiesit sen vievän sinut omaan maailmaasi.


Lupaukseni mukaisesti hoidin lintuasi hyvin. Koska en itse ehtinyt sen kanssa seurustella, ostin sille suuren häkin ja toisen kaverin. Se sai hyvän ja pitkän elämän, samoin sen kaveri ja sen uudet seuralaiset. Jos olet kaivannut lintuasi, olet varmaan tavannut nämä vuosikymmenten myötä yksi kerrallaan poistuneet ystävätkin. Kymmenkunta heitä jo on, undulaatteja, neitokakaduja, yksi parakiitti. Tästä viimeisimmästä olet varmaan myös kuullut aiemmilta. Nyt minusta näyttää, että tämäkin alkaa vähitellen väsyä.


Hänelle en ole enää uutta ystävää hankkinut. Koirahan täällä on, mutta sen kanssa ei parakiitin ole hyvä seurustella. Muutenkin ovat asiat täällä muuttuneet. Ehkä muistat, että täällä murheenamme on aika.


Aika syö linnut ja minut, ei sinua tai lupaustani. Luulen, että meidän pitää parakiitin kanssa tulla sinua tapaamaan voidaksemme ratkaista tämän aikaongelman. Kunhan tytär tulee hakemaan koiran - hän lupasi hoitaa sitä matkani ajan - me voimme lähteä junalle sinua vastaan.