Seuraan sivusta kirjailijan elämää.
Kirjailija on aina sisältä rikki, kirjat laastareina haavojen päällä.
Pahaa maailmaa kiroan, enkä tajua että se on sama rakentamani muurin molemmilla puolilla.
Oivallusta ei opita.
Pitkäkään koulutus ei paranna lahjattomuutta.
Pitkään suunniteltu on puoliksi epäonnistunut.
Perinpohjaisesti ei voi selvittää mitään maailmaa vähäisempää.
Maailma muuttaa toden valheeksi ja valheen todeksi.
Tunne on aito jos sitä ei voi toistaa.
Parasta syntyy kun ei tiedä tekevänsä mitään.
Ei tyydy kuvaamaan ali tajuntansa.
Ne rajat muistan joita en enää ylitä.
Olen, ajattelen, en ole tullut ajatelleeksi.
Jos et tiedä miten itseäsi kehittäisit, kysy vihamiehiltäsi.
En rakasta kaunista mutta sopusuhtaisuus on miellyttävää.
Mitä enemmän kauneutta etsin, sen vähemmän sitä löydän.
Luominen on joka päivä erilaista.
Osaatko puhua äänelläsi?
Runo elää vasta lausuttuna.
Kenelle kirjoittaisin jollen itselleni?
Kirjailijoilla kovat kannet, sisältö levällään kenen tahansa kiinnostuneen edessä.
