Dinosauruksella tänäänkin kynä kädessä.
Ensin hiiret, sitten ihmiset.
Kaksikymmentä kiloa puuta heinää päivässä kasvattaa syöjästään hirven.
Norsun on kärsittävä voidakseen elää.
Hain nahka kestää rakastajien puraisut.
Elävä nahka elämänsä verran kuollutta vahvempi.
Maahan tuomittu kadehtii lentäjiä, lentämään tuomittu kadehtii maassa kulkevia. Kaikki kadehtivat lintuja.
Korkeimmalle kehittynyt ihmisrotu? Kiipijä.
Pienet sielut ja kirput ovat kokoonsa nähden todella ärsyttäviä.
Napakettu saalistaa viikonlopun yössä pyrkien yhä alemmille leveysasteille.
Kaikkien aikojen kankkunen, sanoi kukko kun viinissä heräsi.
Leijona ja norsu kunnioittavat mutteivät ihaile toisiaan.
Leijona tahtoo leijonaksi vaikka näkeekin ympärillään norsuja.
Leijona on saaliidensa uhri.
Leijonan osa on hävitä.
Osaisinko lentää jos joskus pääsisin eroon siivelläni istujista.
Yhteiskunta on kasvattanut apinasta ihmisen.
Se, joka näkee luonnossa vain tappamista ja tapetuksi tulemista, on tehnyt luonnosta pelkän ihmisen kuvan.
Evoluutio on sopeutumista olevaan, ei tulevaan.
Luonnossa menestyvät yksilöt, olivat sitten mitä lajia tahansa.
Sutta parempaa ei luonto pysty luomaan.
Onko oikeushenkilöillä niitä muodostavien yksilöiden perimä?
Aistit ja tunto ovat kasveillakin, niillä on myös viettinsä, missä on se pieni ero?
Omenat ja viikunat tunsimme jo eläiminä, ne valikoituivat helposti rikoskumppaneiksimme.
