Ei ole laiva se joka ei merellä käynyt.


Meri,
täynnä elämää,
entistä ja tulevaa.
Ja vesi nousee taivaalle,
pilvet hurjistuvat sykloneiksi,
lähtevät valtaamaan
mantereita ja
kuolevat sinne.
Ja vesi löytää tiensä
takaisin mereen
ja sammuneen uhmansa
yrittää uudestaan.


Eivät vuoret mitään erota.
Mannerlaatat puristuvat niissä
tiukkaan syleilyyn.
Eivät meret mitään erota.
Elämällä on niissä koti,
mistä se käy mantereilla vieraisilla.
Eivät joet mitään erota.
Yritteliäät kulkevat niitä ylös,
väsyneet veden myötä alas.
Eivät metsät mitään erota,
paitsi aavikoita toisistaan.
Ei ole aavikoista toistensa ystäviksi,
aurinko ja tuulet heitä hyväilevät
vastakaiutta.


Runotyttö puhuu sydämelleen
koska hänellä se on
eikä hänellä muuta ole.

Meillä jo vanhoilla miehillä,
sisältä lahonneilla
ei enää sydäntä
vaan sen paikalla pöllö.
Me vain olemme
ja pöllö huutaa yössä.


Tänä keväänä
pöllöt eivät pesi,
niillä on aikaa
huudella.


Kevät sulatti pöllön kurkun
ja myyrien piilot.
Toisilleen huutavat
pöllöt yöllä rakkauttaan
ja myyrille kuolemaa.