Matemaattinen maailmankuva, lisäyksistään vähennetyn kertomuksen jakamista.
 

Maailmani ei ole kuva tai kertomus vaan päättymätön prosessi.
 

Paljon on niitä, joiden mielestä induktiivinen todistelu ei ole todistelua ollenkaan.
 

Kunnioituksesta seuraa, että autetaan vain pyydettäessä.
 

Luonto ei pyydä meiltä apua, koska ei sellaista tarvitse.
 

Eikö se, että pidämme itseämme tasavertaisena elämän muotona, tarkoita, ettemme ainakaan jarruttele omaa sukupuuttoamme, jos se on tullakseen oman toimintamme tuloksena?
 

Ei tasapaino ilman ihmisen vaikutuksia ole aidompi kuin tasapaino ihmisvaikutukset huomioiden.
 

Tasapaino muotoutuu uudelleen jokaisen palautumattoman muutoksen jälkeen.
 

Jonkun valitsemamme status quon säilytysyritys on luonnon manipulointia.
 

Aito biosentristi ei ymmärrä, mitä luonnon suojelu voisi tarkoittaa.
 

Jokaisella eliöllä on persoonallisuutensa – tapansa kommunikoida ympäristön kanssa. Jos näin ei olisi, luonnonvalintaakaan ei olisi.
 

Joku keksi jo pystyä mittaamaan luontaista arvokkuutta. Mielestäni se on kvanttiutunutta, mutta ei kumuloituvaa.
 

Vain harvat ihmiset nauttivat ajattelusta sen itsensä tähden.
 

Miten pystyisimme tunnistamaan eliöt, jotka nauttivat ajattelusta sen itsensä tähden? Mitä valaat viestivät pitkissä esitelmissään?
 

Biosfääri toimii yhtenä joukkueena, jonka tarkoitus on mahdollisimman häiriötön olemassaolo. Lajit – rodut – populaatiot ovat vuorollaan joukkueen jäseniä arvonaan toteuttaa osaltaan biosfäärin tavoitetta. Kaikki joukkueen jäsenet saavat panoksestaan riippumatta samanlaisen mitalin.
 

Miksi emme jätä mitään rauhaan?
 

Miksi rauhoittamiseksi ei kelpaa puuttumattomuus?
 

Suojelukin menee touhottamiseksi: "Mitä minä voin tehdä?!" Siinä merkitsevät sanat ovat "minä" ja "tehdä", ja "voin" ymmärretään pystymisenä, ei saamisena.
 

Iso ja kärsivällinen joukko aiheuttaa vähemmän häiriötä kuin pieni ja kärsimätön.
 

Eivät ihmisetkään ole tasa-arvoisia. Niin kauan kuin puhetta tasa-arvosta riittää, sitä ei ole.
 

Ne, joilla ei ole oikeuksia, puhuvat oikeuksien tasaamisesta. Ne, joilla on oikeuksia, puhuvat velvollisuuksien tasaamisesta.
 

Käytännön etiikkaa: hoida omat asiasi ja anna toisten hoitaa omansa. Sopii ihmisille ja muulle luonnolle.
 

 

Vielä koneiden hyvä määrittyy ne rakentaneiden ihmisten hyvän kautta, mutta ei välttämättä enää kauan.
 

Ihminen määrittelee nekin arvot, jotka eivät ole ihmisten hyvästä johdettuja.
 

Ihminen ei tunne muita arvojärjestelmiä kuin itse kehittämänsä.
 

Demokratia mahdollistaa, että enemmistön valitsema ja kannattama hallinto voi tehdä päätöksiä, joita enemmistö vastustaa, menettämättä kannatustaan. Itse asiassa tämä on demokratian ratkaiseva valintaetu yhteiskuntajärjestelmien eloonjäämistaistelussa.
 

Yhteiskunnan etu on usein toinen kuin jäsenten enemmistön etu.
 

Biosfäärissä on jotakin persoonallisuutta monimutkaisempaa.
 

Biosfäärin hyvä ei määräydy sen muodostavien ekosysteemien hyvästä vaan päinvastoin.
 

Ekosysteemin hyvä ei määräydy osiensa hyvästä vaan päinvastoin.
 

Hyvä määräytyy yleisestä yksityiseen, ei päinvastoin.
 

Kaikkien elävien hyvä on yhteinen.
 

Yksilöllisyytemme on jo pilkottu geeneiksi.
 

Haaste reduktionistille: geenin persoonallisuutta emme osaa vielä tulkita.
 

Seuraavaksi haastattelemme atomia: miltä nyt tuntuu?
 

Kuolema on välttämätön hyvä.
 

Kasvit haluavat.
 

Jotkut kasvit ovat "vaateliaita", toiset "vähään tyytyviä".
 

Mikään elävä järjestelmä ei ole omavarainen.
 

Kaikki elävät ovat avoimia järjestelmiä.
 

Elämän perusedellytys on tulla toimeen ympäristönsä kanssa.
 

Elämä manipuloi ympäristönsä ylläpitäjäkseen.
 

Kuka määrittelee, mikä on "tarpeetonta" luonnon järjestykseen sekaantumista?
 

Jos laji on pyörre muutoksen akanvirrassa, miten se voisi olla päämäärä sinänsä?
 

Miten lehmät ja navettakärpäset onnistuvat ikuisesti eläessään pitämään maailmamme onnellisena?
 

Järjestys on kurin kumppani, luonnonkin järjestys.
 

Eivät arvot tulleet maailmaan ihmisten mukana – mutta miten sen todistaisin?
 

Harvinaisuuksien suojelu – tämäkin harharetki.
 

Onkohan elämäni metaforisessa merkityksessä vielä syntynytkään?
 

Miksi hyvää pitäisi maksimoida? Miksei optimoida?
 

Eikö ainaiselle hyvälle käy kuin ainaiselle joululle? Vaatimukset kasvavat.
 

Virusten tuhoaminen on myös luonnon tuhoamista.
 

Jako vuohiin ja lampaisiin on perusvirhe.
 

Suuri osa maapallon kasvipeitteestä uudistaa ilmakehää vain sen verran kuin sitä kuluttaakin.
 

Meillä lauhkean vyöhykkeen menestyjillä, joilla on eniten hiilidioksidipäästöjä, on nyt sitten yllättäen parhaat hiilidioksidinielutkin, tosin päiväntasaajan ympäristön kasvillisuusvyöhykkeen valtiot epäilevät tulosta teollisuusmaiden tilaustyöksi.
 

Eläinten oikeudet ovat niiden inhimillisten asianajajien oikeuksia. Siksi eläinten oikeuksista on lyhyempi tie diktatuuriin kuin demokratian laajentumiseen.
 

Kaikki elävä voidaan tappaa, mutta kuoleeko kaikki elävä tappamatta?
 

 

Moraali ohjaa ihmiset porsaanreikiin.
 

Moraaliohjeet kaivavat esiin hyvänkin ihmisen piilevät heikkoudet.
 

Mitä enemmän tietää, sen tyhmempi tietää olevansa.
 

Millaista nöyryyttä on kuvitella itsensä jumalan kuvaksi tai maailmankaikkeuden arvottajaksi?
 

Nöyryyttä oppii helpommin vertailussa luontoon kuin kanssaihmisiin.
 

Muiden ihmisten paremmuus selittyy helposti muiden onnella ja omalla epäonnella, luonnon ylivoimaisuus on kiertelemättömän selvää – kuin luonnonlaki.
 

Alistettu on alistajaa varten.
 

Kasvitkin kärsivät, kun niitä syödään. Me kärsimme, kun emme syö.
 

Kotka ei halua lentää vain lentääkseen, vaan löytääkseen ruokaa, puolustaakseen reviiriään, etsiäkseen puolisoa tai paetakseen vihollista. Jos nämä kotkan tarpeet on tyydytetty, kotka tuskin lentää.
 

Onko hyväksyttävämpää aiheuttaa jollekin meille oudompia kärsimyksiä kuin hyvin tuntemiamme?
 

Kun katsoo, miten kaksi myskihärkäurosta ottaa juosten vauhtia ja törmää vasten toistensa otsaa, on vaikea uskoa näiden yrittävän välttää kärsimystä. Niiden halu aiheuttaa toiselle kärsimystä on selvästi suurempi kuin yritys välttää omaa. Tämä intressien järjestys on aina palkittu luonnossa: se, joka saa toisen luopumaan, saa reviirin, sukupuolikumppanin, ruokaa tai muun lisääntymistä edistävän palkkion. Siksi eläin ei pienistä valita, toisin kuin ihminen.
 

Yhteistyö antaa mahdollisuuden hyväksikäyttöön, kunhan kaikkien osapuolten edut otetaan huomioon.
 

Voidaan väittää, että kotieläimet hyvin hoidettuina elävät symbioosissa ihmisen kanssa.
 

Hyvän hoidon jotkut määrittelevät tiukemmin kuin toiset. Jalostus? Teollinen karjatalous? Miten eläimet itse sen määrittelevät?
 

Kaikki eliöt lisääntyvät enemmän kuin populaation uusiutuminen tarvitsisi silloin, kun sen jäsenet voisivat elää niin pitkään kuin niillä riittää intressiä elää.
 

Ylimääräinen lisääntymispotentiaali on kannanotto yksilöiden eloonjäämisintressien ristiriitoihin.
 

Kaikki haluavat jäädä vielä joksikin aikaa. Tungos on jo sietämätön, kuolema on tarpeettoman kohtelias.
 

Eettisesti yhtä tärkeää kuin miettiä, milloin elämän saa lopettaa, on miettiä, milloin sen saa aloittaa.
 

Koe-eläimiä kasvatetaan kokeita varten. Jos kokeita ei tehdä, eläimiäkään ei synnytetä.
 

Kotieläimen olemisen peruste on ihmisen tarve. Se, että ihminen kasvattaa kotieläimiä tarpeitaan varten, antaa hänelle näihin eläimiin kohdistuvia oikeuksia, joita hänellä ei muihin eläimiin ole.
 

Kaikkia tekoja olioille ei voi puolustaa sanomalla, että on kasvattanut oliot juuri noita tekoja varten.
 

Elämän kunnioittaminen on pitäytymistä sellaisen elämän aloittamisesta, jota ei voi kunnioittaen ylläpitää. Tämä periaate pitäisi ottaa käyttöön ensin ihmisten lisääntymisessä, sitten hyötyeläinten ja –kasvien lisääntymisessä.
 

Luonnonvaraisista eliöistä ihmisen toiminta sopii paremmin toisille kuin toisille. Jotkut näkevät hyvänä tappaa menestyneitä eliöitä "tasapainon" vuoksi. Tässäkin ajatuksessa on piilevänä oletus, ettei ihminen kuulu luontoon.
 

Vauraallakin alueella on rutiköyhiä yksilöitä.
 

Jos täällä olisi joku meitä kehittyneempi oliolaji, taistelisimme sitä vastaan kuten taistelemme inhimillisiä vihollisiamme vastaan. Missään nimessä emme alistuisi tämän korkeamman älyn komentoon, ellemme haistaisi alistumisessa lopullisen voiton mahdollisuutta.
 

Muihin kuin omaan lajiin yltävä moraali itsessään on se moraalisesti merkittävä ero, joka luonnehtii ihmislajia, mutta ei muuta tuntemaamme luontoa.