”Ihmisen elämyksenä on lopulta kuitenkin vain hän itse.”
Nykyisyyteen tarrautuva elämysihminen
huomaa tilanteet
kuin ohilentävät kivet,
jotka olivat,
vai olivatko.
Täydellinen elämys kuihtuu
epätäydelliseen kokemukseen.
Oli ja eli
imperfektissä joka ei vakuuta
häntä itseäänkään.
Kokeneempi sitoo menneen
tulevaan ja nykyiseen laatimalla
ennusteita,
osuvia tai vääriä.
Perfektionisti sitoo
epätäydelliset havaintonsa
menneestä nykyisiksi
puhumalla perfektissä
ja elämällä futuurissa.
Mutta ennusteet pettävät koska
niissä aina on haudattuna imperfektinen
epävarmuus.
Täydellisyys on jo
ennen elettyä.
Toimiva ennuste riittää,
koska se sisältää
jotakin uutta.
Olen jo vanha
ja niin kypsynyt,
että lähden
voikukan siemenen lailla
ajelehtimaan
muutoksen tuulissa.
Voin lähteä,
muutos
vakiintuu seuralaisekseni
ja entinen
pysyvä tulee
ja menee.
Näin eläydyn
ja ihmettelen,
kunnes sade,
hämähäkin verkko,
muu vastoinkäyminen
tai vain hetken
tyven
pudottaa minut
uudestaan maahan,
unohduksen pimeään,
mistä aikanaan
keräämäni
kokemukset voivat yrittää
versoa uutta sukupolvea
kilpaa toisten
vertaisten
kanssa.
Elämykset palavat loppuun
kuten mökin jätkänkynttilä,
laavun rakotuli
tai Neron Rooma.
Täydellinen elämys
on pyhä,
koskematon,
olevaisen raja,
loppu.
Tuho.
Elämys karkaa,
kuolee, muuttuu
ja polttaa
kuivuneeseen sieluuni
arven.
Pieninkin onni on
minulle liikaa.
Koirista pidän,
vaikken kilpailekaan samasta ruoasta
niiden kanssa.
En asu tynnyrissä
enkä kalasta Vanajalla.
Kestän katsoa tätä päivää.
Katseessani on tarpeeksi historiaa.
Onni on pyhä,
koirat pyhät,
huominen pyhä.
Vuori on pyhin.
Pyhä on raja,
tavoittamattomana
tavallisilta suljettu.
Tavallisen ihmisen
olo rajalla
tai sen ylitys
on pyhänhäväistys.
Vain omat rajat
eivät ole pyhät,
ne kuuluukin ylittää.
Vuoret ovat kylmyyttä
ilman arktisuutta,
valoa
ilman lämpöä,
köyhyyttä
rikkauden keskellä,
autiutta
elämän äärellä.
Aavikot
ovat kuolleiksi kehittyneet,
vuoret
ovat kuolleina syntyneet.
On arvokas taito olla hiljaa
jos ei ole mitään sanottavaa,
mutta pitkä hiljaisuus
syö ajatuksia.
Viisasten kivi on vapaa
kulkemaan universumissa.
Kaltaisessamme miljöössä sille riittää
pakonopeus,
ja mustat aukotkin
vaihtavat materiaa ympäristönsä kanssa.
Mutta haluaako viisasten kivi
aina paeta,
vapautua,
jättää vastuunsa?
Historia on kuin mantran hokemista: kuvitellaan,
että Snellmanin, Agricolan, talvisodan alituinen
toistaminen saa meidät nostamaan yhteisömme
yhä korkeammalle muiden ylle.
Eivät suurteot syntyneet näin.
Suuria tekoja luotaessa katse on eteenpäin,
kohti haastetta, jonka ratkaisu vaatii suurteon.
Suuri menneisyys on suuren tulevaisuuden tuho.
Tieto ei ole yksityisasia ellei siitä halua valtaa.
Usko on yksityisasia koska se ei ole tietoa.
Yksityistämällä asian siitä saa valtaa.
Suvaitsemmeko leskien polttamisen uskonnollisten tapojen kunnioittamisen nimissä? Entä jos poltetaan tasapuolisesti mies- ja naisleskiä? Ja eri yhteiskuntaluokkien jäseniä?
Suvaitsevaisuus ei sovi turkulaiseen kaupunkimiljööseen.
Synnyin juutalaisena.
Minut kastettiin kristittynä.
Avioiduin muslimina.
Elin zeniläisenä
ja kuolin hinduna.
Aina olen uskonut
nouseviin kursseihin
ja sijoittanut parhaaseen
osavuosikatsaukseen.
Usko on yksi,
kirkko on toinen.
Kirkkoon ei uskota,
siihen kuulutaan.
palaa maaksi
kerettiläinen.
Siinä se, uskonto,
mantrat, pyhä mumina,
usko, usko...
Usko on uskomattoman merkityksetön asia.
Näytelmärepliikki: olet luonut meidät ihmisiksi.
Väsyneet silmät näkevät vain eilisen päivän.
Hegelin filosofit vainukoirina henkeä haistelemassa.
”Sitten on nähtävissä tuota väsymätöntä keräilyvimmaa, millä haalitaan kaikki mitä ikinä on ollut olemassa. Keräilijä hengittää lahoamisen hajua…”
Filosofissa kultaa,
sotilaassa hopeaa,
työläisessä pronssia ja rautaa,
minussa hiiltä ja vettä.
Joillekin matkassa on tärkeintä
tieto mihin on menossa.
Kaltaisistani useimmat
eivät halua muistella
edes sitä, mistä lähtivät.
pienet ihmiset
pikku rikolliset
kokoontuvat pyhäisin
torille katsomaan
kuka heistä
ylennetään muiden
iloksi hirsipuuhun
tanssimaan
katsomaan silmänsä
puhki
näyttämään muille
kieltä
voikukassa on käynyt jo 36 kimalaista,
kukka haaveilee pääsevänsä neljäänkymmeneen
ennen kuihtumistaan,
ei toki ääneen,
sillä toiveen lausuminen estää sen toteutumisen
ja saavutusten kasvattamiseksi niitä pitää vähätellä.
Rakkaudessa määrä korvaa vähän laatuakin,
kymmenet valloitukset tuovat
kaikesta moralisoinnista huolimatta
myös itseluottamusta.
Keräily on vahvimpia huumeita,
elämysten keräily huumeista
tappavin.
Laskenut aurinko valaisee
yöpilvet pohjoisella taivaalla,
nämäkin
vasta jälkeeni syntyneet.
Minä nyt olen,
elämä on
jotakin muuta.
Mikään oleva ei voi kadota, se voi vain löytyä.
olen kasvun tiellä
olen tähdestä
tähdeksi syntynyt
Tämä on se
herkkä hetki:
mitä minä näen
sitä minä olen.
Meillä on persoonallisuus,
emme leimaudu,
meidät leimataan.
Seuraan sinua
sokeasti
kuten auenneet
silmäni määräsivät,
silmien kutomana
silmänä ympäristöni
verkossa
aina kaltaistani etsien
ja itseni vain siitä löytäen.
Mieleni musta
laatikko täynnä
pimeää ainetta
ratkoo hämäriä
asioita.
Ja maa nousi kuolleista
ja kuolleiden elämä maasta
ja lämpö on liikuttavaa
ja liike kaunista
ja kauneus
kuolee
Minä palan
ja alan
kasvaa
sateesta
ja auringosta.
Viisauteni
on täydellisen
läpinäkyvää:
muut näkevät
vain tyhmyyteni,
joka torjuu
valon pinnaltaan.
Kaikki huomautukset, joissa joku ilmiö tai ilmiön selitysteoria todetaan järjettömiksi, ovat järjettömiä.
Elämäni on osa elämää, ei osa elämässä.
Minä toistan
koska en usko
että minua kuunnellaan
tai edes kuullaan.
Minä toistan
koska epäilen
ettette ajattele
tai edes ole.
Minä toistan
vaikka tiedän
sen ohjausvirheeksi
joka suistaa minut syrjään.
Minä toistan
koska en tahdo vetää
vaikka olen ainoa
joka tietäisi suunnan.
liikaa isoja kirjaimia
pienille ihmisille
Elämistä, ei elämystä.
Elämäni ei ole esitys,
esiinnyn kuin tiili navetan seinässä
tai heinä pellossa.
Ihminen päättää mitä hän tavoittelee, ei sitä, mitä ihminen ei tavoittele.
Olen ihminen, en mitään sen horisontin takana piilevää.
Nyt on ihminen lentämään oppinut eikä hänen ryöstöhalunsa rajoja tunne.
Ihminen on silta yli ihmisen. (taas vääristelen Nietzscheä)
Todellisen elämyksen
olennainen osa on,
ettemme sitä hallitse.
Elämys on spontaani,
bongaus on projekti,
joka voi korkeintaan
onnistua.
Tiikeri eläintarhan häkissä
sävähdyttää vain lasta,
tiikeri vastassa metsäpolulla
sävähdyttää ketä vain.
Ja elämä
hyytyy kilpailuksi
kehän kiertämiseksi
aidatulla kentällä
ja ehtyvät voimat
ja vippaskonstit
ja taso
putoaa divariin
penkille muistoihin
ja unohdukseen
ja ulos.
Kuulun
niihin
jotka voivat sanoa
olin täällä minäkin
hautausmaalla
kukaan ei kuuntele.
Sen vain haluan sanoa
kuten kaikki muutkin
että sanottavaa ei enää ole
