9789529927838.jpg

Heikki "Morgan" Hämäläinen: Ihmisen osa eli "Enhän minä tunne koko ihmistä" (Haihatus 2008, 106 s.)


Tämän kuun alussa saimme uuden esikoiskirjailijan, kun netistäkin tuttu sysmäläinen kansantaiteen moniottelija Morgan alias Heikki Hämäläinen toi ihmeteltäväksemme kirjallisen mietelmiä ihmisestä ja elämästä yleensä, kuten kannessa otsikon ja sen selityksen alla vielä erikseen tarkennetaan. Morganismiin on tosiaan voinut tutustua ihan omassa blogissaan ja lisäksi vielä Tietäjä Hamalaisen blogissa ja jos virtuaali ei riitä, Sysmästä on pystynyt bongaamaan lisää. Mies tekee lähes kaikkea taidetta, kuvia, veistoksia, kollaaseja, lauseita joita nimittää morganismeiksi, aforismia mukaillen. Soittelee kuvista päätellen, ties vaikka säveltäisikin.


Kirjan punamusta ulkoasu nostaa sellaisenaan adrenaliinitasoa, kannessa oleva 'ihmisen' kuva on kuin Frankenstein ennen heräämistään, osista rakennettu synkkä kolho. takakannen piirroksen oletan esittävän tekijää, yhtä hymytön on mies, silmät jo sentään auki, tosin hieman varautuneen pelokkaan oloisesti.


Kirjan kuvituksesta saa kannen luomaan käsitykseen vahvistusta Morganin kuvataiteen luonteesta, "kauhuaakkosia" on ripoteltu lähes joka lauseeseen alkuun tai keskelle, kappaleen Lopuksi Lopun jälkeen on vielä lisätty silmän kuva. Lauseet päättävä piste tai joskus huutomerkki on myös lähes aina piirretty. Noin joka kolmannen kirjan sivun pohja on musta, ja aakkosista sekä välimerkeistä on siten myös mustat ja valkeat variantit.


Ajatukset ovat helppoja, usein tuttu sanonta tai lausahdus on käännetty kantilleen, tavallisesti sanan tai parin merkitys on vaihdettu johonkin arkikäytössä irrelevanttiin, harvinaiseen vähän koululaishuumorin tapaan. Muoto on tavallisesti yksinkertainen tokaisu tai käsky. Kysymyksiä Morgan ei esitä, korkeintaan retorisia, ja kuten jo kannesta voi päätellä, hän haluaa että olemme kaikki selvillä mihin hän haluaa ajatuksiamme johdattaa. Lauseet ovat numeroituja ja lyhyitä, joukosta löytyy jokunen yksisanainenkin.


Kappaleessa 'Puheesta' Morgan toteaa, ettei ole uusia ajatuksia, vain uusia lauseita. Helppoa on olla samaa mieltä, koska tätäkin on vaihdellen toisteltu jo tuhansia vuosia esimerkiksi Raamatun Saarnaajasta Rooman Terentiuksen kautta katkeamatta näihin päiviin.


Sanaleikkien tyyppivikana on - tekijästä riippumatta - että sanoma jää ohueksi, parhaimmillaankin puujalkavitsiksi, ja kun näppäryys ei pysy aisoissa, viesti häviää joskus kokonaan. Esimerkeiksi vaikka jo nähdyn kirjan otsikon lisäksi:

Nyt ymmärrän kaiken, minkä ymmärrän nyt.

Verta pankkiin.

Hankielämä.

Lammas se joka viulut maksaa.

Älä nuolaise ennen kuin pakkanen hellittää.

Kyllä haju tilaa antaa.

Kahden kauppa ja kuuden talous.


Joidenkin väitteiden aforistisuus on kovin ohutta, vai mitä sanotaan lauseista

Rakasta lempeyttä.

Tartu kahvaan.

Ole kiltti.

Tutustu kohteeseen.

Vihaa riitaa.

joissa ainoa pysäyttävä on kulloinkin valittu anfangi: luu tai kykloopin pää ei välttämättä ensimmäiseksi noihin yhdisty.


Joskus sanojen merkityksillä leikkiminen tuottaa epätotuuksiakin, tosin saivarteluun tässä lukijaa väkisin johdatetaan, vai miten on esimerkiksi väitteen "On mahdotonta luottaa ihmiseen, jolla ei ole mitään salattavaa." kanssa? Väitteellä on totuusarvoa siinä tapauksessa että luottamus tulkitaan salaisuuden kertomiseksi ja 'ei salattavaa' -ilmaus kaiken tietoonsa saaman ehdottomaksi julkistamiseksi, mikä taitaa olla jo sairautta. Vastaavasti, jos lähdemme ilmauksen 'ei salattavaa' perinteisestä merkityksestä vilpittömyyden ilmauksena, lause asettaa sen, joka ei luota vilpittömään, vähintäänkin outoon valoon: millaisia salaisuuksia ei vilpittömälle, avoimen rehelliselle voi paljastaa? Luottamisen mahdottomuus jää perustelematta. Väite 'ei salattavaa' ilmoittaa henkilöstä vain sen, että salaisuuksia hänellä ei ole, ei sitä etteikö hän voisi niitä pitää jos niitä hänelle kerrottaisiin.


Kirjan loppuun Morgan rakentelee huoneentauluja, mielestäni eri suuntiin ampuvia tokaisuja hieman positiivarien tyyliin mutta epäyhtenäisemmin viestein. Kokonaisuutena kirjaan voi suhtautua myhäillen tai päätään pudistellen, pahoittelen edellisille että taidan kuulua tuohon jälkimmäiseen ryhmään.


Aforismissa on pitkä naivistinen perinne, sananlaskuista asti lähtevä, joka tuntuu elävän tänäänkin vahvana. Morganin hengessä sutkauksiaan ovat julkaisseet äskettäin niin Nykäsen Matti kuin Turhapuron Uuno tai Halmeen Tony. Tämän kirjan ansiona on, ettei tekijä ole tarvinnut haamukirjoittajaa tajunnanvirtaansa perkaamaan. Kansantaiteilijoita on paljon, yksikin työkaverini väsäilee autotallissaan isoja tauluja kollaasitekniikalla ja liittää niihin lyhyitä kuivan humoristisia riimityksiä nimen korvikkeeksi. Ja miksen minäkin, tuuttaan tänne muutaman lukijani kiusaksi luvuttomasti ties minkälaisia lausahduksia ja sattumakuvia. Jokuhan meidät kuittasi toteamalla, että tekevät taidetta tekemisen ilosta ja ekshibitionistisesta esilläolon tarpeesta. Miettiköön itsekukin kirjan käteensä saanut, onko siinä muutakin.