Lyhin kahden pysyvän tilan välinen aika, aikakvantti.


Aika ei palaa, se on täällä, tässä, nyt.


Ajattelemme milloin tulevia, milloin menneitä, joskus ympäristön kolauttamina palaamme tähän, aikaan. 


Jokaiselta löytyy mielikuvitusta kun pyytää häntä kertomaan menneisyydestään. 


Nuoruuden menneet kesät, aina kauniita, kuten sekin missä oli vain kolme sateetonta päivää. Sateettomia hetkiä oli silti lukemattomia. Muut sade huuhtoi muistista, kuin lian pyykistä, vanhuuden luoman auringon valkaisemasta, muumioituneen nuoruuden käärinliinoista. 


Tässä koleudessa jaksaa liikkua vain tuuli.  




Nyt sataa nauloja taivaalta. Tähtiä varten tarvitaan kymmenen pakkasastetta lisää. 


Vanhat alkuaineet muuttuivat, ilma vedeksi, vesi maaksi, maa tuleksi ja tuli ilmaksi, niin kuin me sen näimme.


Vesi synnyttää elämän. Ilma antaa sille hengen, maa ruumiin ja tuli tahdon. 


Lukemattomat hautakivet
laskemattomat arkut
maan peittää
hiljaisuus
jota kukaan ei kuule. 


Kuollut on kunnes häntä ei enää ole, on vain kuollut. 


Kuollut vaikenee ruumiin kielellä. 


Vampyyri tapetaan kuoltuaan kuten se tappoi eläessään, seivästämällä. 


Maapallon väki, läpikulkumatkalla.  


Paratiisi, aina aidan takana. 


Viimeinen menee, ja huomataan vasta kun seuraavaa ei enää tule.