***


Asioihin on helppo ottaa kantaa, jos niitä ei ajattele sen enempää. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia? Kyllä. Osaavampaa ja kokeneempaa saa palkita paremmin kuin kokematonta? Kyllä. Lapsi kehittyy paremmin jos hän saa olla ensimmäiset vuotensa äitinsä seurassa? Kyllä.

Mutta silti nousee aina paha poru naisen euroista ja lasikatoista, jos miehelle, joka on vuosia sitoutunut tukemaan työpanoksellaan firmaa ja taloudellisesti perhettään, myös sen kotiin jäänyttä äitiä, yritetään maksaa parempaa palkkaa tai palkita paremmalla tehtävällä kuin samat vuodet hiekkalaatikon juorupiirille hoitovapaillaan antaneelle naiselle.

***


Davosiin ovat taas kokoontumassa kaikki, jotka haluavat näyttää tietävänsä mihin maailmantalous on menossa. Tällä kertaa rivit kuitenkin rakoilevat, erityisesti pankkiirit pysyvät piilossa. Osa näistä on jo ehditty lähettää puolukoita poimimaan pankkiensa romahdettua, loputkaan eivät uskalla naamaansa näyttää, koska paikalla olevat poliitikot voisivat muistuttaa heidän äsken näille jakamistaan miljardiavustuksista ja painostaa pankkiiriparkoja tekemään työtään.

Vanhojen pelkurimaisten norsujen keskellä on nyt tilaa useammallekin rohkealle hiirelle.


***


Demarit eivät halua karsia presidentin valtaa, koska erityisesti viimeisin presidentti on osoittanut miten valtaoikeuksien määrä ei suinkaan muutu suoraan arvovallaksi ja arvostukseksi. Pitäisikö perustuslain uudistajien siis alistua siunaamaan tämäkin presidentin virhe? Mielestäni meidän ei tarvitse tuntea myötähäpeää, ja istuvalla presidentillä on vielä hyvää aikaa halutessaan parantaa suoritustaan.  Valta olkoon parlamentaarisesti kansalla, arvovalta presidentillä jos hänestä on sen ottamaan.



***


Jotakin yhteistä tässä on Obamankin kanssa, molemmat heitämme palloa koriin ja pyörittelemme kynää samalla kädellä.



***