Saara tarkasteli itseään aulan peilistä. Raskaus ei hänen mielestään kaunistanut, vaikka Markku hänelle päivittäin näin vakuuttelikin, taisi lopulta olla innostunut vain tulevasta lapsesta. Perusarvoja kunnioittavana miehenä hän oli aina toivonut perinteistä ydinperhettä, ja tämä alkoi olla hänen viimeisiä mahdollisuuksiaan täydentää sitä perillisellä, se tosin oli vielä pelkästään hänen ja lääkärin välinen salaisuus.

Raskaudestaan huolimatta Saara oli edelleen todella näyttävän näköinen loputtomine säärineen ja korpinkiiltävine hiuksineen. Ryhti toki kärsi vähän taakasta ja lisäkilojakin oli tullut muutama - niiden hävittämisessä synnytyksen jälkeen olisi kova työ. Muutenkin olo oli epämukava, vaikka täällä etelässä vatsaa puristi sentään vain sisältä, oloasuksi riitti ohut silkkipaita ja sen päälle kevyesti sitaistu aamutakki. Markku ei tyylinsä päälle ymmärtänyt, viihtyi vain Saaran moitteista huolimatta mauttomissa shortseissaan ja vähän liian pienissä t-paidoissa, jotka ikävästi paljastivat hänen alkavan pyylevyytensä sekä heikosti kehittyneen ylävartalon lihaksiston. Suomessa hän oli ollut paljon komeampi tyköistuvissa puvuissaan ja sävykkäissä solmioissaan, kun he yhdessä olivat käyneet ravintoloissa, oopperassa tai tuttavavierailuilla. Silloin ohimoiden lähes toisensa kohtaavat hiusrajatkin olivat olleet osa karismaa, nyt enää vain ikääntymisen merkki.

Markku oli halunnut, että lapsi synnytettäisiin Suomessa, mutta Saara ei halunnut lähteä. Hänen mielestään he olivat niin varakkaita, että täälläkin halutessaan saisivat parhaan mahdollisen avun syntyvälle lapselle. Saara halusi myös synnyttää kotona. Hänen mukaansa tuttu ympäristö saisi hänet helpommin rentoutumaan. Markku myönteli, olihan heillä tilaa ja palvelijat, kyllähän se sujuisi.

Vaikeampi Markun oli hyväksyä Saaran halua videoida synnytys. Synnytysvideo olisi totta kai hieno muisto myöhemmin, ja pitäisihän se näyttää suomalaisille sukulaisille. Markku olisi halunnut pitää syntymän niin intiiminä kuin suinkin, vain oman perheen ja pakollisten avustajien kokemuksena, mutta hän ei ollut kovinkaan kokenut kamerankäyttäjä ja hänellä olisi muutenkin tekemistä Saaran auttamisessa. Saara ehdotti kuvaajaksi Ilaria, joka oli heidän kanssaan samalla työkomennuksella käynnistämässä konsernin uutta tehdasta tänne edullisten työvoimakustannusten luvattuun maailmankolkkaan. Markku tunsi Ilarin hyvin jo Suomesta. Siinä oli kohtelias, hiljainen, vaatimaton ja auttavainen mies, joka osasi lisäksi todella paljon. Hänen ottamanaan kuvaus varmasti onnistuisi. Markku oli kyllä hieman mustasukkainen Saarasta Ilarin suuntaan, koska tämä oli viitisentoista vuotta nuorempi, Saaran ikätoveri, vielä pitkä, komea, ja hänen rento olemuksensa tuntui täälläkin täyttävän heti sen tilan, mihin hän sattui tulemaan. Toki hän häpesi ajatuksiaan, herrasmieshän Ilari oli eikä mikään sika.

Periksi Markun oli tietysti annettava, koska Saara nyt oli ajatuksen päähänsä saanut. Kuuma kausi alkoi olla lopuillaan, kun vauva alkoi painostaa tulohaluillaan jo hyvän aikaa ennen Markun kanssa selvitettyä laskettua aikaa. Eräänä perjantai-iltana Saara päätteli syntymän olevan käsillä ja soitti Markun töistä paikalle. Markku ja palvelija hälyttivät kätilön ja Ilarin. Ilmastoinnista huolimatta sisälläkin oli vielä lähes kolmekymmentä astetta, Saara kulki huoneita pelkkään aamutakkiin pukeutuneena, keskittyneesti seuraten vauvan aikeita. Kameran läsnäoloa hän ei ollut huomaavinaankaan, mutta kontrolloi kuitenkin tiukasti ilmeitään ja ääniään, hän oli illan kuningatar joka kohta ottaisi vastaan prinssin tai prinsessan. Markku tuki, hieroi ja rauhoitteli häntä, samalla seurasi, että heidän laakea ammeensa olisi valmis ottamaan synnyttäjän vastaan.

Saaran poltot tihenivät, viimeiset pari tuntia hän oli jo kuljeksinut alasti huoneita, sänkyjä, tuoleja, seiniä seuraillen, puristaen polton aikaan silmät ja hampaat tiukasti kiinni varoen päästämästä valituksia, jotka voisivat tarttua Ilarin videolle. Vihdoin vauva alkoi tunkeutua ulos luolastaan. Saara siirtyi laakean ammeen laidalle ja asettui nojaamaan reunukseen reidet mahdollisimman levällään. Hänen kiinteät, turvonneet rintansa jäivät veden yläpuolelle osoittamaan suoraan ylös, huippuinaan raskauden laajalti mustaamat nännit. Hän antoi päänsä ja hiustensa valua taakse ammeen kaakelireunukselle ja sitten hän antoi huudon tulla. Ilarin käsi vavahti, tuon Saaran huudon, asennon ja paikan hän muisti samanlaisena yhdeksän kuukauden takaa. Mutta hän kokosi itsensä pian, ja kun lapsi vapautui kohdun puristuksesta altaaseen, hänen kätensä oli taas vakaa.

Kätilö pelasti lapsen nopeasti, irrotti äidistään, vapautti hänetkin huutamaan ja antoi sitten Saaran odottaville rinnoille. Saara katsoi kostunein silmin kameraan, sitten Markkuun, vielä vauvaan, lopuksi kameraan ja totesi pojan olevan isänsä näköinen. Markku innostui tavattomasti ja lähti kätilön kanssa sivummalle tekemään pojalle tulotarkastusta.

Saara makasi voipuneena ammeen laidalla hikeä, vettä ja verta valuvana, väliliha olisi vielä neulottava tikein kiinni, senkin oli kätilö suotta auki silpaissut. Ilari ei enää kuvannut. Hän vältteli Saaran katsetta. Hän kiitteli mahdollisuudesta osallistua syntymään, sanoi antavansa videon lähipäivinä Markulle töissä, hyvästeli paikalla olijat ja lähti pois. Saara puhkesi itkuun. Markku riensi paikalle lohduttamaan, synnytyshän oli ohi, onnistunut hienosti ja lapsi terve sekä hyväkuntoinen. mutta Saaran raastava itku vain yltyi.