***
Niinhän se on mennyt miltä se on näyttänytkin. Vai pitäisikö uskoa aina rehellistä pääministeriämme joka vakuuttaa kautta kiven ja kannon ettei hän tiedä kerrassaan mitään Nokian kiristyksistä ja uhkailuista saadakseen läpi perustuslakiamme rikkovan oikeuden urkkia työntekijöidensä sähköistä kirjeenvaihtoa.
Viisastuttavinta on kuitenkin huomata, että meillä on edelleenkin voimissaan sellainen poliittinen ääriliike, joka puolustaa tätäkin puuttumista perustuslain suomiin kansalaisen peruskoikeuksiin. Kyllähän ne viime maailmansodan hävisivät, mutta raha on kuin kasa kuivia lehtiä, missä vanhatkin kobran munat poikasiksi kehittyvät. Suuryrityksille tapa viedä tehtaansa Kiinaan ja vapaudeltaan vastaaviin maihin on näköjään tuonut koko yrityskulttuuriin tavan hoitaa asioita kuten niissä maissa voidaan hoitaa. Kansalaisyhteiskunta on kilpailun este, ja varmasti sellaisena sen hävittämistä myös kaavaillaan.
Nokia ei kuitenkaan ole ensi kertaa neuvomassa täkäläistä eduskuntaa sen asioissa. Viimeksi joku vuosi sitten se uhkaili samalla tavoin maasta lähdöllä kun se halusi vaikuttaa täkäläiseen yritysverotukseen. Luulen, että pitemmälle ajatellen ainoa vahva keino vastustaa maan talouteen nähden liian suuriksi kasvaneiden yritysten saneluvaltaa on tiivistää Euroopan Unioni mahdollisimman nopeasti Euroopan Yhdysvalloiksi. Sen sisällä aluepolitiikalla voi turvata Suomen kaltaisten harvaan asuttujen erikoisten nurkkien elinolosuhteet siten, että kansalaivapaudet täällä eivät ole sen uhatumpia kuin muuallakaan.
***
