No taasko tämä maailma on muuttunut?
Maailman sivu on ollut pikkusieluisia ihmisiä ja ihmisten pikkusieluisuuden kovasanaisiakin kriitikoita. Sokrates piruili mukatyhmänä tyhmille niin että nämä lopulta antoivat hänelle kuolemantuomion. Diogenes sanoi asiat vielä suoremmin mahtavimmillekin ja sai sentään pitää henkensä luonnolliseen kuolemaansa saakka. Keskiajan loppuessa auktoriteetteja ja taviksia ravistelivat tiedemiehet, taiteilijat, uskonpuhdistajat ihan tosissaan ja Rotterdamin Erasmus taas puolipiruillaan Tyhmyyttä ylistäessään. Kirjan hän omisti toiselle piruilijalle Thomas Morelle, jonka tasapainottelu utopististen fiksujen ja tosielämän jyskempien valtiaiden välillä johtikin kuolemaan teloitettuna. Ehdottomien moralistien ja sovinnaisuuskriitikkojen La Rochefoucauldin, La Bruyeren, Chamfortin sekä yli-inhimillisen Nietzschen tyhjiksi jättämiin suuriin saappaisiin on nyt hypännyt Kirsi Virtanen.
Kai siinä oli mukana toive, että ne saappaat olisivat seitsemän peninkulman saappaat, jotka veisivät käyttäjänsä parilla loikalla joutavien valivalivalittajien tavoittamattomiin Uudelle Ajattelun Tasolle. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että ne olivat vain tavalliset Nokian viiskutoset kontiot, toki siis isot, ja ne jättihypyt olivatkin käyttäjiensä hengenlahjojen mittaisia.
Suomalaisten luontosuhdetta on ihannoitu joskus toistasataa vuotta sitten, kun Topeliuksen Maamme-kirjaa vielä luettiin ja Sibeliuksen sinfonioita vielä sävellettiin. Sen jälkeen metsässä on nähty puupelto, joka tuottaa ensin tervaa, sitten tukkeja, sellua, paperia ja kohta vielä biopolttoaineita. Luonnolla tai metsällä ei ole mitään arvoa jollei sillä ole arvoa - rahassa mitattavaa - ihmiselle. Tällainen luontosuhde on nykysuomalaisilla, toisenlaista voi etsiä etelämpää, mistä metsät ja muu luonto on jo loppuun kulutettu. Ihmisiähän ei enää ole, vaan kuluttajia, ja reikäisiksi kulutetut sukat sekä puhki kulutetut maapallot heitetään aikanaan samalla tavoin kertakäyttöisinä roskiin.
Koirankakasta tehty ohjelma olisi klisee, mutta valkoposkihanhen paskasta tehty siis ei? Näin päätti aikamme myyttienmurtaja. Näkökulma ei kuitenkaan ole aivan uusi. Jo vuosia, vuosia sitten katselin netistä, miten amerikkalaiset kehittelivät vaippoja sikäläisille puluille ja lokeille, joiden paskominen myös ärsytti kovin siistin velkalinnansa nyt jo vasaran alle luovuttamaan joutunutta pihaa haravoinutta punaniskaa.
"Kaupunki on ihmisten paikka, ei luonnon". No, ihminen on luontoa ja ihmisen rakentama kaupunki myös, todellinen apinoiden reservaatti. Joillakin on sellaisiakin apinoita jotka syövät nurmikoilta hanhenpaskaa, vielä sukulaisina suoraan alenevassa polvessa. Kyllä niitä vaanii kaupungin nurmikolla varmasti myrkyllinenkin uhka, joka ei ole perinteisen luonnon tuottama. Olen itsekin menettänyt yhden koiran jonkun kukkahattutädin puistoon levittämien rotanmyrkyllä täytettyjen herkkupalojen takia, koira kun ehti nielaisemaan sellaisen ennen kuin ehdin sitä kieltää. Lastani en ole opettanut nurmikoilta löytyviä sattumia syömään, kuten ei varmaan moni muukaan oikea ihminen. Sinänsä houkuttelevat nurmiherkkusienetkin olen raskain mielin poimimatta jättänyt, niihin imeytyneet raskasmetallit kun voisivat painaa mieltäni vieläkin enemmän.
"Luonto voi tappaa" - no, hävittämällä luonnon varmaan sitten saavutamme ikuisen elämän. Miksei se Jeesus tätä keksinyt? Kuolema on persoonallisen ihmisen perusominaisuus, mutta luonnollinen kuolema enää satunnainen kuriositeetti. Jos sinua ei tapa kaahaava autoilija, humalainen puiston puukkoapina tai fundamentalistiterroristi, kai sitten sisar Hellä Valkoinen tai tohtori Huti kun heidän kynsiinsä sairaalaan saavut.
Ampua tappaakseen. No niin on aina tehty. Ihmisiä on ammuttu tappaakseen jo siitä asti kun aseet on keksitty, ja koko maailma on niitä ihmisiä täynnä niin että syötävä loppuu, koska nykymuodin mukaan ihmiset eivät enää saa syödä toisiaan. Sillä tavalla ennen vanhaan ihmiset säätelivät liikakansoitusta, eikä sitä tehokkaampaa tapaa ole toistaiseksi keksitty tai ainakaan kehdattu käyttöön ottaa. 30-luvulla yritettiin kehittää hieman ammuskelua kustannustehokkaampia tuhoamismenetelmiä mutta eivät nekään saaneet ihmismäärää kuriin ja keksijätkin palkittiin hirttotuomiolla. Jos huutavan lokin, kaivavan kanin tai paskovan hanhen saisi ampua, miksei sitten huutavaa naapuria tai kaahaavaa autoilijaa tai tyhjästä valittavaa kitisijää jne jne. Ammuttavaa kyllä löytyy jos ampua halutaan. Ampujista voisi aloittaa.
Kaikki viruksemme, ne vanhat ja nämä uudet, ovat tulleet kotieläimistä, eivät mistään uhkaavan luonnon pimeydestä. Sieltä navetasta tai paremminkin pirtin perältä - monin paikoin kun ihmiset ja karja asuvat vielä saman katon alla - tulevat rokot ja influenssat, lintuinfluenssat kanoista ja sikainfluenssat sioista. Siis ne pitää ensiksi ampua? Ja seuraavaksi ne, jotka kaikesta huolimatta yrittävät pitää kotieläimiä tai karjaa? No, fundamentalistiterroristit ovatkin viime aikoina kohdistaneet kiinnostuksensa sikojen syöjiin.
Ja autot kuuluvat kaupunkiin mutta puut ja kukat eivät? No, Rooma on ollut olemassa lähemmäs kolme vuosituhatta, montako vuotta siellä on ollut autoja? Entä kukkia ja puita?
Muistelen että tässä pakinasarjassa on aiemmin kovasti valitettu valivalivalittelusta, mutta tämä oma ruikutus ja riidanhaastaminen on sitten jotakin ylevämpää? Vakavoituen voisikin kysellä, onko yksisilmäisyys, provosointi ja tahallinen väärinymmärtäminen paras tapa saada nykyihminen ajattelemaan? Kommenteista päätellen se vain vahvistaa niitä asenteita joita jokaisella jo ennestään on. Onko tarkoitus saada ihmiset toisiaan vastaan, vai hyväksymään toisensa? Ja siitä kun ihmiset toisensa hyväksyvät on vielä tavattoman pitkä matka siihen että hyväksytään joku olemisen oikeus sillekin, mitä vieraantuneemmat nimittävät luonnoksi. Lopputulos taitaa kuitenkin olla se, että kaikenmaailman kirsivirtasten provosoimat ihmisapinat tappavat aikanaan toisensa sukupuuttoon ja luonto ei edes huomaa koko hässäkkää.