‭Sieluni jokaisen seesteisen hetken olen velkaa luonnolle.


‭Elämä on parasta sellaisenaan, pidentämättä tai lyhentämättä.


‭Entä kun sudenkorennon siivet lamaantuvat, lohikäärmeen tuli sammuu sen sadoissa silmissä ja se suistuu lampeen, osaksi kylmää vettä, ja kalaa.


‭Ei omena kaipaa tulla syödyksi. Sen siemenet itävät vaikka se mätänisi syömättä maahan.


‭Elämä? Multaa ja matoja.


‭Ruohot ja sienet tekevät ihmiset hulluiksi. Puitakin halataan. Tartuttaako ihminen niihin hulluuttaan? Vai puu ihmisiin?


‭Paljon on puita noussut, ylennyt. Monet kaatuneet. Kaikki kuolleet. Ainakin kerran.


‭Puut eivät lakkaa näkymästä.


‭Minusta kaikki männyt näyttävät miehiltä, kuuset naisilta. Toiset kavereilta ja kilpakumppaneilta, toiset juonittelevilta ystäviltä.


‭Puut, kaksikotiset, asuvat erossa, pitävät silti yhteyttä kun ovat sillä tuulella.