Muistosanat vainajalle ovat aina henkilökohtaisia. Minä, yksilö, persoona kuolee mutta elämä jää. Lähes kaikki itselleni tärkeät henkilöt ovat jo kuolleet, muuttaneet sydämeni vasempaan kammioon tai takaraivoni sopukkaan asumaan sellaisina kuin olivat, kuolemattomina. Vielä dementoiduttuanikin heidät näkee silmistäni, kuulee äänestäni, tunnistaa liikkeistäni ja siitä mitä kenties pystyn muille kertomaan.

***

 

‭Kuoli hymy kasvoillaan. Kun kateelliset madot söivät sen pois paljastui alta toinen.


‭Kuvittelemme eksistenssimme rajallisuuden kehomme ongelmaksi. Kuitenkin kehomme jatkaa elämää toukkina tai voikukkina, ikuiseksi kuvittelemamme sielu, persoonamme, katoaa koska sillä ei ole mitään tarjottavaa toukille tai voikukille.


‭Minä kuolin, mutta nousen henkiin heti kun joku minut muistaa.


‭Ainut palkinto hyvästä elämästä kyyneleet haudalla.


‭Kuoltuasi varjoni vaihtui sinun näköiseksesi.

***