‭***


‭Pitäisiköhän tässä blogissa puuttua vielä jääkiekkoonkin. Oli viikolla ollut HIFK:n ja Tapparan ottelussa tappelu. Ihmekö tuo, HIFK on ilmeisesti opettanut apinoille jääkiekkoa jo kauan. Olihan heillä jo vuosikymmeniä sitten maalivahti, joka doping-testissä kärähdettyään tunnusti syöneensä banaanit kuorineen.

‭***


‭Taas nähdään miten vaikeaa on luopua ansiottomasta edusta, erityisesti jos on ay-taustaa. Presidentillä ei ole mitään oikeaa asiaa EU:n kokouksiin, mutta koska on kiva matkustaa ja tärkeää näyttäytyä isojen kihojen kyljessä, ei sopua Suomen edustusvastuun siirtämisestä yksin pääministerille tunnu löytyvän sitten millään. Perustuslakiimme on turha vedota, nykyinen käytäntö ei perustu siihen vaan edellisen presidentin yksipuoliseen saneluun. Senaikainen EU:n peruskirja antoi sille vielä mahdollisuuden, mutta joulukuun alussa mitään perustetta ei enää ole. Järkeä voisi käyttää, jos sitä vain olisi. Henkilökohtaisesti tällaisia asioita ei pitäisi ottaa, ja tämä henkilökohtaisuus nyt tuntuu olevan se suurin este.

Presidentti-instituutiomme ei tunnu asian johdosta enää olevan puoluepolitiikan yläpuolella. Vasemmisto vaatii vuosisataista linjaansa vastaan presidentille ulkopoliittista valtaa joka ei ole parlamentin valvottavissa. Kantaa ei puolusta yksikään valtiosääntöoikeuden asiantuntija. Demarit moittivat hallitusta siitä että se nolasi presidentin, valitettavasti Halonen vanhan puolueensa avulla ja yllyttämänä tekee sen itse.Ainut soraääni vasemmistossa on Tuomiojan Erkki, ilmeisesti nytkin ihan liian fiksu demariksi.




‭***

 

Seitsemän vuosikymmentä sitten idässä kuultiin Mainilan laukauksia, nyt suistuvat junat raiteilta muka pommien kaatamina. Monet tosin epäilevät syylliseksi myös huonosti hoidettua rataverkkoa, koska median uutiskuvissa ei näy jälkiä mainitun kokoisesta räjähdyksestä. Tietäneekö tämäkin pauke sotaa?

 

***