Suomalainen on periaatteessa oikeudenmukainen, kunhan se ei järkytä vallitsevia oloja.
Suomalainen noudattaa lakia tinkimättä, ajaa autoa tarkasti suurinta sallittua rikesakkorajan alittavaa nopeutta juuri alle puolen promillen humalassa, peltipoliisin edessä kiltisti jarruttaen. Paitsi, jos riskiä kiinnijäämisestä ei näyttäisi olevan.
Suomalainen on lojaali. Ruotsin vallan aikana kukaan täällä ei vehkeillyt venäläisten kanssa. Neuvostoliiton painostaessa kellään ei ollut kotiryssää.
Nykyajan lojaali suomalainen haluaa ehdottomasti maksaa veronsa isänmaansa parhaaksi vaikka sattuisikin menemään vähän paremmin kuin muilla tässä maassa. Jos hän asuu Monacossa, pyörittää sijoituksiaan Karibialta, vie tehtaansa Kiinaan tai tuo sieltä tänne pimeää työvoimaa, kaikki on tarkoitettu vain Suomen kansan parhaaksi koska kilpailukyky tätä vaatii.
Suomalainen ei politikoi kadulla. Hän uskoo vahvaan johtajaan ja äänestää vaaleissa sitä joka lupaa hänelle eniten ikävyyksiä. Johtajan pitää olla suuri, tuommoinen parimetrinen ja vähintään satakiloinen. Partaa ei saa olla, silloinhan hän näyttäisi rosvolta, mikä hän mieluusti onkin.
Suomalaiset ovat tasa-arvoisia. Johtopaikoille valitaan naisia, vähemmistöjen ja maakuntien edustajia joiden tehtävä on siunata päätökset joita johtaja ja pari hänen kaveriaan tekevät.
Suomi-kuva luodaan Helsingin ja Espoon rajalla rannan tuntumassa ja se näyttää jouluiselta Lapilta, poroja ja paria kansallispukuista aboriginaalia vaille autiolta.
Suomessa mies ja nainen ovat toisilleen uskollisia kuolemaan saakka. Se tulee muutamassa vuodessa ryypiskelyn ja perheriidan äityessä ammuskeluksi.
Suomalainen ei ole mies eikä mikään ellei hänellä ole aseita kotona. Sorsahaulikko, hirvikivääri ja luvaton sodanaikainen käsiase pitää löytyä. Niitä on aika esitellä aamuyöllä, kun juotavaa ei enää ole, vain vanhoja kaunoja, rikkirevittyjä haavoja ja painostava laskuhumala.
Keitä täällä sitten syytetään, kun suuret ikäluokat ovat kuolleet ja ulkomaalaiset häädetty muualle?
