Lunta ja jäätä riitti tänä talvena ulommas merelle kuin vuosiin. Paksu lumikerros piti kuitenkin jääpeitteen ohuena ja kevätmataloiden tuomat tuulet ovat rikkoneet jään lautoiksi ja jauhaneet lautat sohjoksi saariston ulkolaidalla.
 



Halli synnyttää kuuttinsa jäälle ja poikaset matkustelevat hajonneilla lautoilla tuulten mukana milloin pohjoiseen, milloin etelään.
 



Lautan kutistuessa poikasen on joskus kiivettävä maihin emoa odottamaan, koska valkea karvapeite ja vasta kehittyvä rasvakerros eivät suojaa vielä riittävästi jotta poikanen voisi uida pidempiä aikoja kylmässä meressä.
 



Suojaväri on lumella mainio, mitään aavistamaton kulkija voi kävellä kuutin ohi kymmenen metrin päästä huomaamatta mitään.
 



Kasvot tummuvat ensin ja hiljalleen koko poikanen vaihtaa värinsä samalla tavalla harmaaksi kuin emonsa. Sillä karvapeitteellä voi sitten jo perehtyä kunnolla vesielämään.
 



Poikanen on täysin peloton, on helppo kuvitella miten yksinkertaista sen tappaminen joskus valkean turkin tai jonkun muun syyn vuoksi on ollut.