‭***


‭Nyt on käynyt ilmi että Turkistuottajat ovat antaneet vaalitukea ainakin neljälle viimeisimmälle pääministerille. Vouhkaaminen kettutytöistä terrorismina on ollut siis ainakin osaksi maksettujen vuorosanojen latelemista. Onkohan seuraaviin vaaleihin odotettavissa tukea Islannin valaanpyytäjiltä joita EU on vaatinut lopettamaan toimintansa jos maa haluaa liittyä Unioniin. Tämä maammehan kuuluu perinteisesti EU:n luonnonsuojelun heikkoihin renkaisiin.



‭***


‭Ihmetyttää edelleen miten helposti vedätettäviä toimijoita rahamarkkinoilla on. Nytkin EU:n pankeilleen tekemät stressitestit osoittivat että muutamalla pienemmänpuoleisella pankillä voisi olla vaikeuksia kestää uutta samantasoista lamaa joka lähti USA:n asuntomarkkinoiden romahduksesta. Atlantin takana rakennetaan innolla uutta kuplaa, sata pankkia on kaatunut jo tänä vuonna mutta silti täkäläiset rahamiehet näkevät siinä konkurssikurimuksessa taas paljon enemmän mahdollisuuksia kuin eurooppalaisessa, ytimeltään terveessä taloudessa. Rahanteko ei enää pankkien maanikoita kiinnosta, he ovat addiktoituneet vedonlyöntiin, osakkeilla ja valuutoilla pelattavaan nettipokeriin ja omaan rikastumiseensa toisten varoilla. Sijoitustoimintaan, ainakin muiden rahoilla toimittaessa, olisi syytä asettaa vähintään viidenkymmenen vuoden alaikäraja.


‭***