***


Taas meillä on tärkeitä uutisia. Sellainen on että valtio haluaa maksaa nyt maalaisaatelin kannattamattomat lentoyhteydet kannattamattomilta pikkukentiltä, se kyllä tiedetään uutisoimattakin kenen eduista nuokin rahat sitten lopulta leikataan.


***


Mikään uutinen ei ole että maan suurin kauppaketju voitelee edelleen päättäjiä laillisesti palkkioin ja alennuksin, eikä sekään ettei asialle edes aiota tehdä mitään. Vapaa kilpailu on varattu vain ulkomaalaisille ja heillekin vain ulkomailla.


***


Ei sekään ole uutinen että kun passia varten kansalaiset on nyt huijattu antamaan biotunnisteensa, ne leviävät saman tien kaikkiin viranomaisverkostoihin ihan vain ’kaiken varalta’.


***


Ei sekään ole uutinen että kun täältä lähtee satamäärin urheilijoita samansuuruisen valmentaja- ja johtajakaartin säestämänä valtion varoin jonnekin pikkukisoihin maailman ääriin, ei tuliaisina ole kuin krapulaa, sukupuolitauteja, selityksiä, pari seitsemättä sijaa ja tietysti yksi mahtava pronssimitali lajissa jota maailmalla harrastaa ehkä 30 tyyppiä tosissaan, niistä joka kolmas on suomalainen. Tuskin sekään on uutinen että asiaan aiotaan panostaa lisää valtion rahaa.


***

Eikä uutinen ole sekään että muinainen Ruokolahden leijona on nyt Tampereen karhu, yhtä näkymätön.

 

***