Kesällä bongausharrastus oli jäissä vaikka muuten hellettä riitti.

 

Elokuussa harvinaisuuksien keräily alkoi taas kiinnostaa kun vanhoille kotikulmille Salon Halikonlahdelle ilmaantui mustanmerenlokki.
 

Lajia ei ole ennen paikalla nähty, ja vaikka sama laji olisi ollut juuri vähän aiemmin nähtävissä sekä Espoossa että Forssassa enkä sinne viitsinyt lähteä, piti nyt suoriutua matkaan koska tuolta nuoruusaikojeni suosituimmalta retkipaikalta olen pyrkinyt vieläkin katsomaan kaiken vähän erikoisemman johon aikaa on vain järjestynyt.

 

Nuori mustanmerenlokki ei ole helppo lintu tunnistettavaksi.

 

Kooltaan se on pienehkö, nauru- ja kalalokin välimaastosta, väreiltään samoin, hätäisesti vilkaistuna voisi mennä kalalokista.

 

Värieroja löytyy nokasta, jaloista, vatsapuolelta ja siivistä

 

jalat ovat lisäksi pidemmät kuin kalalokin, mutta eroa ei ole helppo nähdä.

 

Lintu juoksutti minua enemmän kuin laki sallii.
 

 

Pari ensimmäistä kertaa ehdin paikalle juuri viisi minuuttia liian myöhään, lintu oli jo lähtenyt eikä kukaan tiennyt, minne.
 

Kolmannella kerralla tulin paikalle ajoissa ja lintu sekä lepäili että ruokaili kaupungin jätevesipuhdistamon takaisilla kompostikasoilla.

 

Samana iltana selvisi sekin minne lintu sieltä katosi kun se löytyi muutaman kilometrin päästä Wiurilan golfkentältä kalalokkikaveriensa kanssa ruokailemasta.