‭***

 

Suvaitsevaisuus valtiouskontonamme on ”maassa maan tavalla” ja omaksumamme lähetystehtävän mukaisesti vielä ”joka maassa maamme tavalla”. Kun olemme hitaasti oppineet sietämään sitä että naapurimme ei tee töitä, ei käy kirkossa, ei elä aviossa, ryyppää viinaa tai litkii keskaria päivät pitkät ja äänestää ketä sattuu, olemme mielestämme itse samat tavat omaksuttuamme päteviä vaatimaan niiden sietämistä paitsi savolaisilta, lappalaisilta ja Pohjanmaan rannikon hurreilta myös vääräuskoisilta, väärän värisiltä ja muuten muualta tulleilta. Edelleen kun lähdemme rymyämään muihin maihin oletamme että tapamme ja tyylimme ymmärretään siellä yläluokan normiksi jota on paitsi siedettävä tai suvaittava, myös noudatettava jottei mielemme pahoittuisi. Meillä on kiellettyä nostaa esiin mitään muuta ryhmäidentiteettiä kuin jääkiekkoseuran faniutta. Muslimit korvatkoon siis peittävät vaatteensa liian isolla Hifkin, Tepsin, Ässien, Tapparan tai Kärppien paidalla ja seuralogolla varustetulla kommandopipolla ja järjestäkööt rukoushetkensä jäähallissa niin halla-aholaiset ja persut eivät edes tunnista heitä muukalaisiksi.


‭***


‭Demarit ovat päättäneet ryhtyä kilpaan perussuomalaisten äänistä ja kosiskelemaan suomalaisesta elämänmenosta syrjäytyneitä maahanmuuttokriittisin äänenpainoin. Toistaiseksi muutos on tuonut vain tappioita kun puolueen henkilövalinnoissa varjoon jäänyt perisovinistinen ay-äijäporukka on vuotamassa omaan henkiseen kotiinsa Matti Putkosen johdattamana. Sosialismi on kuollut, eläköön populismi.


‭***