‭Viikko sitten alkoi ihmisiä erota kirkosta tuhansien päivävauhdilla ja nyt kuluneen viikon aikana eronneiden määrä on jo suurempi kuin edeltäneen vuoden aikana yhteensä. Syylliseksi lähtöön ei tunnustaudu kukaan vaikka pako alkoi television homokeskustelussa kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajan ja hänen aiemman eduskunta-avustajansa puheenvuorojen aikaan varsinkin kun kävi ilmi ettei paikalla myös ollut piispa nähnyt esitetyissä mielipiteissä mitään korjattavaa.

‭Tietysti on niin ettei satunnainen keskustelu tai siinä esitetyt puheenvuorot ole noin suuren joukkoirtisanoutumisen varsinainen syy. Syy on enemmän siinä että ihmisellä joka on kirkon jäseneksi otettu muutaman viikon ikäisenä ei ole koskaan muodostunut minkäänlaista omakohtaista suhdetta tuohon organisaatioon joka kuitenkin elämöi edustavansa käytännöllisesti katsoen kaikkien suomalaisten kantaa. Kun rippileirillä on käyty, kirkkohäät vietetty ja odotellaan omia hautajaisia, tulee herkästi seuranneeksi mitä muuta kirkon toimijat touhuavat. Viime aikoina sieltä suunnalta on kuulunut vain taistelua naisten aseman tasa-arvoistamista vastaan, halua syrjiä ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia ja myös täältä mutta vielä enemmän kauempaa viestejä miten naisia vihaavat kirkonmiehet ovat tyydyttäneet omia seksuaalisia halujaan nuoria poikia hyväksikäyttämällä. Joukkoeroaminen muistuttaakin runsaan kahdenkymmenen vuoden takaista kommunismin romahdusta. Ei silloinkaan mitään erityistä syytä tarvittu kun  ihmiset lähtivät joukolla idästä länteen ja jättivät pelätyt puoluejohtajat huitomaan käsillään peräänsä. Silloinkin aatteen ihanteiden ja todellisuuden välinen ristiriita kävi kaikille sietämättömän selväksi eikä uskottavuutta ole sen koommin saatu aatteelle takaisin.

‭Kaikki tuo moralisointi naisista, homoista ja sukupuolielämän saastaisuudesta sopi hyvin yhteiskuntaan siihen aikaan kun raamatun vanhatestamentillisia myyttejä ja Mooseksen lakeja luotiin. Kuitenkin jo kaksi vuosituhatta sitten kun Jeesus yritti niitä ajanmukaistaa, Paavali vesitti saman tien hänen aikeensa. Seuraava ryhtiliike tuotti Lutherin ja Calvinin tapaiset protestantit ja heidän hengessään äärimiehet ovat täällä viime vuosisadat elämöineet.

‭Mitään ongelmaa ei olisi jos kirkko ei haluaisi pitää kiinni asemastaan valtiokirkkona. Vanhatestamentillisen moraalilain alle ei voi enää kuopata neljä vuosituhatta pidemmälle edistynyttä yhteiskuntaa. Äärivanhoilliset eivät kirkkoaan jätä koska heillä ei ole mitään muuta. Vapaamieliset ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta aidosti kiinnostuneet henkilöt lähtevät koska he ovat nykyisessä kirkossa pelkkiä ääriainesten sylkykuppeja ja lypsylehmiä. He toimivat kuten Pjotr Kropotkin jo aikoinaan neuvoi: on parempi taistella taantumuksen linnakkeita vastaan kuin raahata niitä mukanaan.  Kirkkojen ja valtion ero pitää toteuttaa välittömästi ja saattaa siten maassa voimaan todellinen uskonnonvapaus. Sen jälkeen viranomaistoimintaa säätelee vain maan perustuslaki, ei raamattu, ja ääriainekset voivat keskittyä etsimään omaa pelastustaan eivätkä kieltämään sitä muilta jotka haluavat yrittää sitä omalla tavallaan.