‭***


‭Populismi on nyt muotia. Suomen vanhimmassa ja perinteikkäimmässä populistipuolueessa on kuumeisesti mietitty millä saataisiin tukittua vuoto soinilaisiin, ja nyt se sitten keksittiin. Nostetaan talvinopeusrajoituksia. Kansa saa kaahata vapaammin. Maksaahan se viitisentoista ihmishenkeä ja reippaat sata vammautunutta ja sen lisäksi veroina parisataa miljoonaa joka tosin voidaan leikata vaikka noiden vammautuvien hoidosta ja eläkkeistä tai muusta vähemmän tärkeästä.

‭Eipä ihme että kaikki debiilit joiden elämä pyörii jonkun velaksi Saksasta tuodun audinraadon ympärillä ovat ihastuksissaan.


‭***


‭Mitään ei ole opittu. Aikojen alussa vanha Posti- ja Telelaitos jaettiin ja yhtiöitettiin. Sen jälkeen ajettiin telepuolesta muodostettu Sonera kuralle ja myytiin pilkkahintaan ruotsalaisille. Nyt sorvaillaan postilakia minkä avulla saadaan entisen postin, nykyisen Itellan, arvo romahtamaan jotta sekin voitaisiin myydä pilkkahintaan Saksan, Hollannin tai Ruotsin postille jotka kutsutaan jo viemään etukäteen Itellan ainoa kannattava liiketoiminta. Tuon myynnin jälkeen sitten voidaan postilaki rukata taas vaatimaan yleispalveluvelvoitetta kilpailijoiltakin, joten kansallisvarallisuuden haaskaus ja työpaikkojen tuhoaminen pystytään maksimoimaan.


‭***


‭Viikolla kuulin että entinen koulu- ja harrastuskaverini on kuollut. Hän oli se nimenomainen henkilö joka sai minut innostumaan erityisesti lintujen ja muunkin luonnon valokuvaamisesta. Hän oli 1960-luvulla siitä harvinainen lintuharrastaja että hänellä oli mukanaan ensisijaisesti kamera, vasta toissijaisesti kiikari eikä hän omistanut nykyisin lähes jokaisen vakiovarustetta, kaukoputkea, lainkaan. Kuvaajana hän oli luonnonlahjakkuus ja taitavana käsistään hallitsi myös tuonaikaiseen mustavalkokuvaukseen oleellisesti liittyvän pimiötyöskentelyn. Loistavista vedoksista paljastui sitten sellaisiakin lintuja joita hän ei arvannut lainkaan kuvanneensakaan, kuten eräskin taulun kokoiseksi vedostettu valkoselkätikka. Monet mukavat retket ja yhteiset istunnot salolaisilla ’turhuuden kallioilla’ jäivät muistoikseni Mäki-Reinikan Lassesta, samoin kuin yksi 300-millinen objektiivikin joka sopii, tosin käsikäyttöisenä, vieläkin käyttämiini kamerarunkoihin.

‭***