‭Suomalaisia hartaita joululauluja ovat sanoittaneet aforistien sielunveljet, ne, jotka ovat varmoja siitä että heidän moraalinsa on vähintään kolme taivasta rahvaan moraalia korkeammalla.


‭Valkea Lucia tulee kolmastoista joulukuuta, punatakkinen Lucifer jouluaattona. Kevään valo ei enää noita kaipaa.


‭Jouluna joulu on jo ohi.


‭Menneiden talvien lumet, edessämme nyt.


‭Poistamalla varhais- ja osa-aikaeläkkeet väitetään ihmisten tekevän töitä pidempään. Kukaan ei halua tunnustaa laskeneensa että ihmiset siten saadaan kuolemaan nopeammin.

‭Tulonsa jo turvanneita innostaa tieto että työttömien kuolevuus on kaksin- tai kolminkertainen työllisiin verrattuna, pienituloisten suurempi kuin suurituloisten, sairaiden suurempi kuin terveiden. Siksi väkeä ajetaan työttömiksi ja avustuksia leikkaamalla köyhyyteen ennen eläkeikää ja tulevien eläkkeiden määrää leikataan. Työelämästä tiputettuja ei tarvitse tappaa, on vain odotettava että he ymmärtävät tehdä sen itse.

 

(jaa, että miten se liittyy jouluun. No, ei kai muuten mutta itse olen puolittamassa työni heti tämän joulun jälkeen osa-aikaeläkkeellä. Niistä työkavereista jotka eivät puolittaneet kuoli viimekin vuonna kaksi ennen eläköitymistään.)