***



Vihreän liiton lehti teki pienen eläinkokeen poliittisille broilereille jotka hakevat eduskuntapaikkaa. Toimittaja tarjosi vaalitukea kolme tonnia mutta halusi pysyä nimettömänä. Kuten arvata saattaa, täkyyn tarttui yksi ehdokas joka innostui neuvomaan miten lain kirjainta voisi parhaiten kiertää. Koukutetun puoluekanta ei ollut suuri yllätys, kokoomuksen kannattajilla on rahaa eikä useinkaan halua liputtaa avoimesti puoluekantaansa. Toki huomattuaan että hän olikin neuvonut toimittajaa hän oitis tunsi huonovointisuutta ja luopui terveydellisistä syistä yrittämästä uudelleen eduskuntaan.

Mutta jos lehti luuli että tämä koe oli keskustelunavaus siihen suuntaan miten puoluerahoitus saataisiin avoimeksi, tulos oli varmasti pettymys. Ainoa asia mistä ollaan keskusteltu on miten vihreät ovat tekopyhiä ryhtyessään tällaiseen ansoitteluun. Ymmärrettävästi tekopyhyydestä heitä syyttävät kokoomuslaiset, jotka tuntevat kollektiivista häpeää koska heidän ehdokkaansa jäi kiinni, ja perussuomalaiset, jotka muuten vain vastustavat kaikkea mitä vihreät tekevät. Mutta säälittävää oli huomata että myös demareissa uutta elämää aloitteleva avioliiton ulkopuolisissa seksisekoiluissa virastaan ja avioliitostaan luopumaan joutunut ex-piispa tunnustaa vielä vanhan työnantajansa kulttuuria ja alleviivaa omaa tekopyhyyttään tuomitessaan testin, vaikkei itse siinä kiinni jäänytkään.

 

***


Samaa kulttuuria, valehtelijoille työrauhaa, julistaa Libyassa paikallinen omistajaperhe Gaddafi & Sons jotka pitävät parintuhannen maansa kansalaisen tappamista ja jatkuvia sotatoimia vain vähäisinä voimatoimina. No, ensimmäisessä puheessaan kumouksen alettua isi Muammar julisti tappavansa kaikki häntä vastustavat, se tosiaan tarkoittaisi jo miljoonia kuolleita.


***
 

 

Oikeusoppineet riitelevät keskenään miten yksityisten yhtiöiden parkkisakkoihin tulisi suhtautua. Perustuslakivaliokunta ei suostunut asiasta lakia tekemään koska katsoi että sellainen voisi olla perustuslain vastainen. Korkein oikeus antoi aiemmin sakoille lainvoiman, ja Korkeimman oikeuden presidentti purki turhautumistaan mediahaastattelussa missä vaati edelleen lakia asiasta.

 

Mitäpä uutta tässä, viime aikoina meillä on ollut paljon näitä virkamiehiä jotka pyrkivät antamaan eduskunnalle määräyksiä siitä millaisia lakien pitäisi olla. Terve vaan, demokratia, tällainen on omiaan innostamaan ihmisiä vaaliuurnille äänestämään uudet kumileimasimet vanhojen paikalle.

 

 

***