Itämeren tilasta näytettiin äsken ohjelma televisiosta. Siinä ruotsalaiset ja suomalaiset tekijät kauhistelivat miten Puolassa, Venäjällä ja Valkovenäjällä tehomaatalous toimii niin kuin parhaaksi näkee ja saastuttaa vesistöt jotka sitten tuovat jätteet Itämereen.
Minulle tuli vain mieleen että täällä Suomessa suuri siitossikala toimitti samalla tavoin jäteliemensä suoraan lapsuudenkotini vieressä virranneeseen puroon joka sitten kymmenkunnan kilometrin päässä tyhjeni samaiseen Itämereen. Se, millaiseksi tuo sikala tuon puron ja läheisen lammen veden teki, selittää miksi en lapsena suostunut opettelemaan uimataitoa, oppi olisi ollut tarjolla sianpaskan seassa, lähin puhdas uimapaikka oli parinkymmenen kilometrin päässä. Kevättalvella ennen lumien lähtöä kaikkien lähinavetoiden lanta levitettiin pelloille, sieltä suuri osa ravinteista valui sulamisvesien mukana vähän matkan päähän mereen.
Ohjelmassa kauhisteltiin miten venäläisen kanalan lanta ja teurasjätteet kaadettiin suoraan metsään. Samanlaisen metsän näin vielä vähän aikaa sitten Ahvenanmaalla, kuolleine puineen, kunnes sikäläisen suurkanalan omistajat kielsivät alueellaan liikkumisen ja puomittivat sinne johtavat tiet.
Samoin muistan myös miten teurasjätettä levitettiin hehtaaritolkulla koulukaupunkini naapurikunnassa pienehkölle keidassuolle. Sieltä haju levisi kilometrien päähän, samoin nuo teurasjätteet koska korpit ja muut raadonsyöjät kuljettivat niitä mennessään. Kaikki teurasjätteet eivät sinne joutuneet, lapsuusajan naapuri oli innovatiivinen farmari joka jo tuolloin kärräsi teurastamolta isot lastit jätteitä joita sitten syötti omille eläimilleen. Aivan samalla tavalla levisi jokin aika sitten maailmalla hullun lehmän tauti, se olisi voinut alkaa tuon naapurin tilalta.
Se oli ympäristön tila nuoruudessani täällä Impivaarassamme. Ei se ole siitä vielä paljon muuttunut, samat äkäiset lemut tulevat nenään vieläkin kun matka vie riittävän kauas kehäkolmosen taakse.