Tämän viikon luontoääni on kosminen hiljaisuus.
Kiven ei tarvitse juurtua viihtyäkseen.
Kuollut ei siirrä kiviä luittensa alta.
Keväällä kukat olivat ehjät ja perhosten siivet repaleiset, nyt perhoset lentävät ehyin siivin ruskettuneissa kukissa.
Huominen pettää kerran.
Juusto kypsyy vuodessa, teksti vuosikymmenessä.
Kirjallisuus on kuin ruoka mitä syömme. Makea ja rasvainen pöhöttää.
Aforistiikan lukija on kuin laiskiainen, mutustelee ruoakseen muutaman lauseen ja sulattelee niitä itsekseen koko päivän. 
