***

 

 

USA:ssa ja Hollannissa ollaan kehitelty lintuinfluenssasta muunnosta joka tarttuisi ihmisestä ihmiseen. Sitten USA:n hallitus haluaa salata tutkimuksen tuloksia etteivät ne auttaisi kehittämään biologisen sodankäynnin aseistusta.

Mitä muuta kuin biologisen sodankäynnin asevarustelua tuo kehitystyö nytkään on ollut? Sitä perustellaan tutkimuksellisin syin, mutta niin perusteli Intiakin ydinkokeitaan. Tuloksena oli vain pommi. Nuo kehittelijät ja heidän taustavoimansa pitäisi saada tuomiolle tekemisistään.



***



Perussuomalaiset kerjäävät huomiota nyt Pohjois-Korean sotilasdiktatuurin keulakuvan vaihtumisen varjolla. Toimittajat ovat innokkaasti tarttuneet vieheeseen ja antavat puolueelle sen kaipaamaa mainosta, vaikka tämä taitaa jälleen olla tuon postmodernin porukan jekku. Niitä on helpoin vedättää jotka kuvittelevat olevansa paljon toisia fiksumpia.


***


Luottoluokittaja Moody’s on varoittanut suomalaisia pankkeja huonosta tulevaisuudesta. Vaikka taseet ovat hyvät, moititaan siitä, että lainakannasta suuri osa on asuntoluottoja. Tulee mieleen, miten hyvin nämä luottoluokittajat ennustivat oman maansa pankkien juuri ylisuurista asuntoluototuksista lähteneen romahduksen pari vuotta sitten.
Niin se menee, muita voidaan arvostella mutta omia pitää suojella. Nytkin New Yorkin pankkisektori ehtii varmasti romahtaa euroriskeihinsä ennen kuin Moody’s tai kukaan muukaan huomaa mitään kun pitää kaivella valitettavaa muualta.



***