Vasta sitten pystyn kirjoittamaan fiktiota kun onnistun luomaan umpihumalaisen minäkertojan.
Kirjoittamiseni on hiekkalinnojen rakentelua, tosikoiden potkittavaksi tai unohduksen meren huuhdottavaksi.
Jos ei ymmärrä mitään lukemastaan, turvallisinta on haukkua sitä keskinkertaiseksi. Sitä kenenkään ei tarvitse ymmärtää.
Jos sanon että olen romantikko, ketä voisi kiinnostaa se, mitä sinä siitä sanot.
Minä en keksi mitään, kaikki on ensin elettävä.
En pysty kirjoittamaan elämästä jota haluaisin elää. Se olisi liian latteaa.
Kerran kirjoittamaani ei ole tehty minun luettavakseni.
En osaa löytää muutettavaa teksteistäni kuin ehkä vuosien kuluttua. Siinä välissä itse ajatuskin on ehtinyt muuttua kymmeneen kertaan.