Ihmisen sija puiden lomassa.



Juhannuskoivuista
keltaiset lehdet,
joita koillistuuli
pyyhkii nurmikon
ja polun yli pois
mielestä.



Amiraali kukassa
ilman laivastoaan.
Enemmän se pitäisi
alkoholista.



Syksyn myötä valo lisääntyy,
kun varjostavat
lehdet putoavat
maahan sitä värjäämään.




Syksyn myötä
luonnosta tulee äänekäs,
kesän vihreys
on kohdannut valittavan
vanhuutensa.



Ongelmajätettä
puut täynnä
sitten nurmikot.
Kukaan ei tarjoa  
kukaan ei kysy
Tämän maan tapa.


Kauneus on katoavaista
sellaisella on tapana
kävellä ohi
muista välittämättä.



Katselen, kuuntelen kesän kuolemaa.