Kieli on valtaa, jos voit pakottaa toisen selittämään asiansa kielellä, jota itse hallitset paremmin.
 

Venäläisiä on niin paljon kuin voimme pakottaa venäjää puhumaan, ruotsalaisia niin paljon kuin voi pakottaa ruotsia puhumaan, suomalaisia niin paljon kuin suomea jne.
 

Kieleen sidottiin kansa.
 

Kansa taas valjastettiin kansallisvaltion kasvattamiseen.
 

Kansallisvaltiossa kieltä käytettiin jengien tapaan suojautumiskeinona. Tiedämmehän: ei ole mitään kurdeja, on vain turkkilaisia jotka eivät suostu edes kidutettuina puhumaan äidinkieltään.
 

Kansa ei tiennyt itsestään mitään, ennen kuin hallitsijat ja heidän haastajansa siitä heille kertoivat. Kieli heillä kuitenkin oli kaikesta tästä huolimatta.
 

Vasta kirjasta olemme oppineet olevamme suomalaisia.
 

Luterilainen viha latinaa kohtaan oli tuolloin ymmärrettävää. Kansalla ei ollut kouluttautumisen mahdollisuutta.
 

Nykyisin kaikki saavat koulutuksen vieraisiin kieliin. Kielitaidon torjuminen on koulupinnausta eikä oman kulttuurin suojelua.
 

Joku väittää, että kieli tekee kansan. Silti Pajalan mummo vänkäsi suomeksi, että täällä on aina asunut vain ruotsalaisia. Ja suomenruotsalaisia syytettäisiin vähintään maanpettureiksi jos erehtyisivät pitämään itseään ruotsalaisina…
 

Mikä kansallisuus olisi ihmisellä, joka osaa kymmentä kieltä?
 

Entä neljännen polven USA:lainen, joka ummikkona amerikanenglanninkielisenä väittää olevansa vaikkapa italialainen? Mikä estäisi?
 

Miksi olla yhä kaunainen ruotsalaisille siitä, että he aikoinaan valtasivat tämän alueen? Ei täällä Lallin jälkeen ole ollut mitään kunnon vastarintaa.
 

Suomalaiset rymysivät aikoinaan pitkin Eurooppaa ruotsalaisina, suomalaisuus keksittiin heille vasta vuosisatoja myöhemmin.
 

Ruotsin kieli Suomessa on sympaattinen relikti parinsadan vuoden takaa.
 

Ruotsin kielen valtapyrkimystenkin romahduksesta alkaa olla vuosisata.
 

Mitä tämä kielikauna voi enää rakentaa?
 

Suomalainen ei kiitä eikä kehu, ei sillä ole siihen sanojakaan.