Ihminen, puusta pudonnut
juurtui tänne puun mukana,
söi puuta, joi puuta,
asui puussa, kulki puulla,
lämmitti puulla, paransi puulla,
vaatetti puulla, varusti puulla.
Kuoltuaankin muutti puuhun.


Ihminen kuuluu
puiden aikaan
joka on jo vaihtunut
ruohojen aikaan.



Vihreän lehväkaton läpi maahan lankeava valo punertaa. En osaa päättää, johtuuko se lehvästöstä vai siitä, että väsyneiden silmieni verestys vuotaisi jo katseeseenkin.


Metsä on täynnä lintuja, jotka istuvat hiljaisina oksilla tai singahtelevat kaikkialla parveilevien hyönteisten perään. Vain satunnaisesti jonkun poikasen kärsivällisyys katkeaa kerjuuseen, kun emo hypähtää näköpiiriin. Koko metsä on keskittynyt lihottamaan uutta sukupolvea.


Metsien hävitys, ilmakehän saastuttaminen kasvihuonekaasuin, leviävät autiomaat:
siinä ihmiskunnan pysyvimmät saavutukset - tuskin niistäkään mikään säilyy pitkään
ihmiskunnan tuhoutumisen jälkeen.




Salomon sanotaan
kuolleen pystyyn
kuten puiden
pitäisi saada
ja kaatua
omia aikojaan.


Moosekselta olivat puut
jo hävinneet
koska hän joutui
tallentamaan koodeksinsa
kivilaattoihin.



Valaistu puun varjossa.


Sielunmaisemani on mennyt metsän peittoon.


Metsään poika menee
takaisin mies tulee.


Ihmisen rinnalta nousee puu,
josta laskeutuu maahan
ihminen ja jättää puun
kiireitään ihmettelemään.
Hitaat syövät nopeat.


Metsä niin suuri, että ihmisen on pakko hyökätä.


Jollekin varis on metsän sisimmän runollinen tulkki – mahtaneeko olla Kaivopuistoa
kauheammassa metsässä käynytkään.


Sokea katsoo yhtä punapuuta ja näkee siinä kaikki punapuut.


Katson mäntyä, enkä tiedä, mitä näen.


Kuten me myös puu on sokea muille kuin omille eduilleen.


Puut aina läsnä, nukkuvat talvenkin silmät auki.


Ei puu ole ikuisempi
kuin mekään, mutta puu osaa
sekoittaa kuolemaa elämään
meitä hienovaraisemmin.


Puu on kuin Feeniks, sekin nousee parhaiten omasta tuhkastaan.


Männyt, pitkät,
paljaat, suorat
ja punaiset
rungot muuttavat
kovan kankaan
hymyn maaksi.


Raidat kuoliaaksi kasvaneet.




Kaikki me kasvamme
kuin puut
keväästä syksyyn,
syksystä kevääseen
myös
mutta hitaammin.
Kuten puut
myös kuolemme sisältä
alkaen
ja kaadumme
kun kuolema nousee pintaan asti.


Maailmanpuussa vielä
minun lehteni jäljellä.


Lehto
palaa, taivaalle
nousee
metsän henki.