Maan tapa on aina huono.


Maailma muuttuu, edessä pimeät ajat, edes kivet eivät enää kellu.


Katson kuvaani, en itseäni.


Saatte tyytyä pintaan, teidän takianne en itseäni rikki revi. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä.


Sinä Itse? Minä? 





Minun varjoani ei ole kukaan nähnyt, varjo näkyy itsestään.


Minäkö loogisesti välttämätön? En ole. Mitä siitäkin seuraisi?


Minä harharetkellä? En voi olla, osaan kulkea ajassa vain yhteen suuntaan.


Ei minulla ole aikaa. Ikuisesti.


Elämä, pelkkää kokemusta vaille valmis.


Hetkenä minä hyvänsä sinä tulet. Piste. Ei jatkoa. Meni jo.  





Jos et huomaa kosketusta, on kipu, jollet sitä, on kuolema. Sitä et voi olla huomaamatta.


Minun on siitä lähdettävä. Ja sinun henkesi kanssa. Mutta minne? Ja mistä?


Menet tai tulet, pidän liikkeen mielessäni.


Et sinä kysymyksiisi vastausta saa. Se sinun on uskottava.


Erektio ikäiseni naisen seurassa, myötätunnosta.


Oidipus piti kypsemmistä naisista mutta silmänsä oli hänenkin sokaistava.  





Ihmiset ja linnut eivät kestä kuolleen silmiä.


"Sinkkuäidille sulhanen". Pitäähän jonkun maksaa hauskanpidon laskut.


Isät tyttärissä, äidit pojissa, kuin peilit, oikea vasemmalla.  





Musta aukko sopii hyvin sammaksen ympärille. Minkä kultainen naula yhdistää, sitä älkööt ajat tai paikat erottako.


Suuret luulot, vanhat riimit. Akanvirta, pimeä kirnu, ei pidä eikä pysy. Vie. Mitään ei anna. Tarpeeton poistuu tai poistetaan.


Saumat suorassa. Minkä olen auki ratkonut, sitä älköön typeryys enää kokoon kursiko.


Moni kesyttää sammakot ne tappamalla. Kuolleita voi aina syyttää yhteistyökyvyttömyydestä.   





Ymmärrys venyy, mitä kattavammaksi, sitä ohuemmaksi.


Todistus on marginaalissa, paitsi kun se ei siihen mahdu.


Tavuihin viittaamalla vaihtuu kieli, säännöt merkityksiin.


Jotakin kirjoituksessani olen päätellyt. Ei tarvitse etsiä rivien välistä.