(kuva Usva Sinisammal) 

Kirsi Sinisammal: Särmiä (Books on Demand 2009, 64 s.)


Takakansi lupaa kirjan sisältävän rutinoita, rätinöitä, kitinöitä ja kätinöitä aforismin nimissä. Muistan kirjoittajan ensiesiintymisen aforistina Aforismiblogissa pari vuotta sitten. Nyt ollaan jo esikoiskirjassa. Kirja edustaa perinteistä aforismikokoelmaa ilman sarjallisia, fragmentaarisia tai runomuotoisia kokeiluja. Perinteistä paatosta ja huolta maailman menosta keventää annos huumoria ja itseironiaa. Idealisti tässäkin, paikat hellinä.

Kiinnostus scifiin ja tulevaisuuteen näkyy kirjan alkukappaleissa, tutustumme Homo unicukseen, Homo ultimukseen, maaäitiin ja mystikkoon. Ensinmainituilla ei ole paljon sanottavaa, maaäiti lähettelee enemmänkin viestejä, milloin Grönlannista, milloin Antarktikselta, huonoja yleensä. Mystikko näkee, mutta viestii vaikeasti. Skeptikko ei usko mystikon viesteihin, ehkä sentään tosiasioihin.

Faabeleiden kautta vapautamme sanan kokonaan. Eläimen nahkaan puetusta ihmisestä voimme puhua vapaammin. Paljon puheen joukosta löydämme harvoin mieleistämme, se on meidän itse julki puhuttava, ärsyttämään muita.

Justitia kertoo oikeasta ja väärästä. mutta ovatko syyttäjät, asianajajat ja tuomarit kaikki paholaisen asialla. Taiteilijaelämä on perfektionisteille. Odotamme egon päivää nousevaa, vilpittömäksi ryhtyneet viettävät sitä jo nyt.

Särmiä löytyy törmäyspisteistä, halkeamista, murtumista, kun kova joutuu kovempaa vastaan. Ne viestivät syntyhistoriansa niille jotka niitä vahingossa koskettavat. Ennen kovettuminen vaati aikaa, nyt synnytään kovina ja pehmetään, jos maailma osoittautuu vielä kovemmaksi. Kuolemakin viihdyttää, kunnes itseäsi vaaditaan lavalle. Sehän on vain reilua, kukin saa vuorollaan nauraa.

Lopussa yhtä juhlaa, menneet vuodet, patinoidut muistot. Miksei tulevat? Sitä meille tavallisesti luvataan.  

Kirjan kuvitus on Juhani Antilan ja Sirkka Sinisammalen, kansikuva Usva Sinisammalen.

Laitan loppuun muutamia näytteitä kirjan lauseista:


Virtuaalimaailman lapsille ei tuputeta kestävän rauhan periaatetta.


Luonto antoi, ja kaikki ottivat.


Pyhää on vain se, mille annetaan arvo.


Luonto elää symbioosissa, jumalat tappelevat kannattajista.


Luonto karaisee, laki rankaisee.


Autuas se, joka ei mihinkään suostu.


Perfektionistit leikkivät saavuttamatonta, ja toiset osallistuvat leikkiin.


Tasa-arvo toteutuu, kun mies synnyttää, ja vaimo pitää kädestä.


Jokaisella on krumeluurinsa, joista ei pyristellä irti.


Uusi vuosi on vain kiiltäväksi hinkattu vanha vuosi.