***
Suomalaisuus tuntuu olevan kriisissä. Gallupeissa rynnistää Perussuomalaisiksi itseään nimittävä puolue. Ollaan huolissaan itsenäisyyden ja kansallisen identiteetin menettämisestä ja vielä talouden kansainvälistymisestä, siitä miten ”amerikkalaiset eläkerahastot” imevät meiltä yritykset ja niiden tuotot.
Yksi rintama tässä identiteettikriisissä on kieli. Yhdet ovat huolissaan suomen kielen säilymisestä, toiset vielä enemmän ruotsin kielen asemasta suomalaisen kansallisuusidentiteetin osana. Ruotsin kielen koulupakkoa perustellaan nykyisin kulttuuriin kuuluvana mikä onkin luontevaa koska yrityselämä ei enää pidä ruotsin kielen taitoa välttämättömänä rekrytointiehtona ehkä joitakin ruotsalaisomisteisia firmoja lukuun ottamatta. Tuo kulttuuri on perusteena sama kuin täkäläinen jääkiekkopakko tai murtomaahiihtopakko tai rillumareipakko tai perjantaipullopakko. Toki sitä perustellaan skandinaavisuudella.
Me haluamme lukea itsemme skandinaaveiksi, siitä riippumatta että skandinaavit eivät halua lukea suomalaisia mukaansa. Pohjoismainen identiteetti on vielä hatarampi kuin suomalaisuus. Tanskalaiset ovat oikeastaan vain keskieurooppalaisen niemimaan väkeä jolla on ollut pakko suunnata imperialisminsa pohjoiseen. Ruotsalaiset ovat tapelleet heidän kanssaan ja levittäneet omaa hegemoniaansa itään, tämän ”Suomen” yli kohti Venäjää. Skandinaavisuudesta saa havainneopetusta kun osallistuu pohjoismaiseen yhteistyöhön, missä niinsanottu virallinen kieli on "skandinaaviska". Se on hienovarainen tapa sanoa suomalaisille ja islantilaisille etteivät he saa käyttää omaa kieltään. Käytännössä skandinaaviskan käyttö tarkoittaa että ruotsalaiset ja tanskalaiset suostuvat ymmärtämään toistensa kieltä. Muut saavat ymmärtää minkä pystyvät ja yrittää puhua jos suostuvat puhumaan ruotsia tai tanskaa. Jos suomalaisissa kouluissa joku kieli pitäisi suomen lisäksi pakollinen olla, ei kai englannille ole oikeita vaihtoehtoja - ainakaan jos käsitämme kielten opiskelun perustelut siten että niitä olisi tarkoitus käyttää koulun jälkeen työ- ja siviilielämän kommunikaatiossa. Kauan sitten kun asiat katsottiin asioina latina oli tuossa asemassa myös kouluopinnoissa, niihin aikoihin ei sanaakaan noussut puolustamaan suomen kielen pakollisuutta.
Näiden mantujen poliittinen kohtalo ratkesi Pietarin rakentamiseen. Se laittoi pian pisteen ruotsalaisten uhoon. Viime maailmansota osoitti kuitenkin Pietarin haavoittuvuuden ja kun Venäjän painopiste on siirtynyt kauemmas rajalta takaisin Moskovaan, tännekin on tullut enemmän tilaa hengittää. Rajamaata silti yhä olemme ja ainut vapautemme on valita veljeilemmekö enemmän itäisen vai läntisen naapurin kanssa. Läntiseksi naapuriksi on vakiintunut Ruotsin sijasta Euroopan Unioni. Se on ollut jo pitkään niin iso tekijä ettei itäinen naapuri vakavissaan uskalla sitä sotilaallisesti haastaa. Kun sen demokratianäkemys on vielä paljon lähempänä hellimäämme ”pohjoismaista” kuin venäläinen vaihtoehto, ei suuntaa valitessa pitäisi olla vaikeuksia. Tuosta irtautuminen ”itsenäiseksi” olisi vain paluuta takaisin samaksi sotatantereeksi mikä tämä oli satojen vuosien ajan ristiretkistä maailmansotiin. Kaukaasian alueen ja muiden IVY-satelliittien kohtalo opettaa.
***
