Mies oli vanhentunut saarellaan. Hänen elämäntyönsä oli viety ja viime vuodet hän oli yrittänyt turhaan etsiä kehittämästään muuttolintuennusteesta heikkouksia voidakseen korvata sen paremmalla saadakseen edes jotakin siitä omiinkin nimiinsä.
Miehen vanhemmat olivat kuolleet, hän ainoana perijänä oli ensi kertaa varakas. Terveys alkoi kuitenkin rakoilla, olihan ikää jo yli seitsemänkymmentä ja ankea elämä teltassa luonnon armoilla alkoi näkyä.
Mies oli lukenut tähtiharrastajien automatisoiduista havaintoasemista, ja innostuneena alkoi suunnitella samanlaista saarelleen lintuja puolestaan seuraamaan, vihdoinkin oli luvassa vähän vapautta tähän orjuuteen. Tarvittiin lyhyt- ja pitkäpolttovälistä optiikkaa, moottoroidut seurantajalustat, virtalähteet, suojarakennelmat sekä yhteydet tietokoneelle mistä kiikareita ja putkia voisi ohjailla haluttuun suuntaan ja tallentaa kiinnostavia kohteita tutkimusta ja muita havainnoista kiinnostuneita varten.
Kaikesta selvisi rahalla, myös mökistä minkä kuistilla mies nyt seuraili saarensa muuttolintuja mukavasti läppärinsä näytöltä. Ennuste toimi edelleen kirotun moitteettomasti. Terveyttä rahalla ei kuitenkaan saanut. Sydän alkoi eräänä aamuna oireilla, ja kun pizzakuski tuli jokapäiväiselle käynnilleen, miehen oli pakko lähteä hänen mukaansa lääkäriin. Läppärin mies otti mukaansa ja seurasi siitä mustasukkaisen intensiivisesti saaren lintumuuttoa niin matkalla, vastaanotolla kuin sairaalassakin, minne hänet kiireesti passitettiin.
Riitaahan tuosta tuli. Sairaalassa on sääntönsä eikä mies halunnut tinkiä missiostaan piiruakaan. Sängyssä hän makasi läppäri sylissä myös toukokuisena perjantaina, kolmantenatoista, illan taittuessa yöksi.
Kiikarin kuvasta hän huomasi jotakin outoa, vedenpinnassa, parin kilometrin päässä. Käännettyään kaukoputken osoittamaan siihen hän huomasi heti ettei se ollut hylkeen pää. Pyöriäinenkään se ei ollut vaikka eteni reipasta haipakkaa uiden itään. Ei se ollut pingviinikään, ne hänellä oli ennusteessaan mutta sellaista ei ollut tälle päivälle, vuodelle tai edes vuosikymmenelle luvassa eikä tuo sellaiselta näyttänytkään. Maksimisuurennuksella kuvaa seuratessaan hänelle sitten vihdoin välähti, mikä se oli: siivetön ruokki!
Senhän piti olla sukupuuttoon kuollut jo aikoja sitten. Ei sellaista löytynyt ennusteesta, koska mahdotonhan sen piti olla. Missä lie niitä sitten onkin pystynyt piileskelemään tähän asti, nyt sellainen pitäisi lisätä ennusteeseen, ja mahdollisesti muitakin sukupuuttoon kuolleita lajeja sen lisäksi. Kiihtyneenä mies ryhtyi pöyhimään yhtälöitään kunnes muisti ettei hänellä ollut vielä mitään dokumenttia havainnostaan.
Yöhoitaja astui sisään. Miehen kovaäänisistä estelyistä huolimatta hän otti sylimikron, vei mukanaan yhtälöitä sisältävän kansion ja totesi ykskantaan että nyt nukutaan, naapurit valittavat jatkuvasta häiriöstä. Jatketaan sitten aamulla.
Kun yökkö tuli parin tunnin päästä takaisin seuraavalla kierroksellaan, hän löysi miehen kuolleena samoilta jalansijoilta mihin hän hänen muisti viimeksi jääneen. Miehen naapurit nukkuivat rauhallisina sängyissään omaa kuolemaansa odotellen.
